Päivitys: Palkanmaksussa häiriöitä 14.5. teknisen vian takia

Tiedotteet

Osa Seuren välittämien vuokrahenkilöstön palkoista sekä Seuren hallintohenkilöstön palkat ovat jääneet teknisen häiriön takia tulematta palkansaajien tileille normaalisti perjantaina 14.5.2021.

Olemme tehneet aktiivisesti yhteistyötä palkkatiimimme, tilitoimiston ja pankin kanssa vian selvittämiseksi. Selvityksen perusteella tiedämme nyt (14.5.2021 klo 12.05), että tuntipalkkainen vuokrahenkilöstömme, eli lähes 4 000 työntekijää, on saanut palkkansa. Kuukausipalkkainen vuokrahenkilöstö sekä Seuren hallintohenkilöstö, eli reilut 500 palkansaajaa, ei ole saanut palkkaansa.
Valitettavasti saimme pankilta tiedon, että tänään 14.5. asiaa ei pystytä enää korjaamaan. Palkka on siten palkansaajien pankkitileillä vasta ensi maanantaina 17.5.2021.

Olemme syvästi pahoillamme asiasta. Korvauksena viivästyneestä palkasta ja asian aiheuttamasta vaivannäöstä ja mieliharmista Seure maksaa 50 euroa seuraavan palkan yhteydessä niille, joita palkanmaksun viivästys koskee.

Tilanteen ratkaiseminen ei vaadi toimenpiteitä tai esimerkiksi yhteydenottoa asiakaspalveluumme. Palkka tilittyy palkansaajien tileille automaattisesti.