Seuressa on käyty yhteistoimintaneuvottelut koronavirusepidemian aiheuttamien tuotannollisten ja taloudellisten haasteiden takia.
Suomen hallituksen 16.3.2020 tekemien rajoittamistoimien vuoksi Seuren asiakkaiden kirjastot, museot, kulttuuritalot, harrastustilat ja -paikat, nuorisotilat ja urheilutilat suljettiin 18.3.2020. Asiakkaiden tarve Seuren työvoimalle on romahtanut siten, että asiakkaat ovat ilmoittaneet tarvitsevansa Seuresta lähes pelkästään sosiaali- ja terveydenhoitoalan ammattilaisia. Päiväkodeissa on vain noin 20 prosenttia lapsista ja koulujen lähiopetukseen osallistuu vain noin 7 prosenttia oppilaista. Asiakkaat eivät käytännössä tarvitse työntekijöitä näihin kohteisiin.
Yhteistoimintaneuvottelut koskivat Seuressa työsuhteessa olevien työntekijöiden työjärjestelyjä ja mahdollisia lomautuksia kevään aikana. Irtisanomisista ei neuvoteltu. Lomautukset koskevat 1 400 työntekijää varhaiskasvatuksen, opetuksen ja palvelualojen toimialoilta sekä enintään 160 työntekijää Seuren hallintohenkilöstöstä.
Seure joutui turvautumaan tällaiseen poikkeukselliseen keinoon äärimmäisessä tilanteessa ja välttämättömänä toimena. Olemme erittäin pahoillamme tilanteesta.
Teemme jatkuvasti töitä helpottaaksemme asiakkaidemme tilannetta ja vastataksemme muuttuneisiin henkilöstötarpeisiin. Pyrimme tarjoamaan terveydenhuollolle kaiken mahdollisen tuen haastavassa tilanteessa. Muilta toimialoilta on ryhdytty siirtämään henkilöstöä sote-alan tehtäviin ottaen huomioon henkilöstön kokemuksen ja koulutuksen.
Katso myös toimitusjohtaja Anne Sivulan blogikirjoitus: Koronaviruspandemia pysäytti yli puolet Seuren toiminnasta