Epätietoisuudesta voi oppia pitämään

Aamulla olen hereillä jo puoli kuusi ja alan tuijottaa kännykkää. Ei ole aavistustakaan siitä, mihin olen tänään menossa töihin. Kun kännykkään ilmestyy sopivantuntuinen paikka, ehdotan vuoroa ja toivon, että minut hyväksytään siihen. Vähän myöhemmin tulee viesti, että ehdotukseni on hyväksytty ja tiedot työvuorosta.

Onneksi tällaista epätietoisuutta ei ole aivan joka aamu. Usein onnistun varaamaan vuorot jo viimeistään edellisenä päivänä. On mukavaa tietää, mihin on seuraavana aamuna menossa. Juuri se epätietoisuus siitä, missä on minäkin päivänä, on keikkatyön sekä hyvä että huono puoli. Se riippuu paljon työntekijästäkin, mistä tykkää. Minä olen oppinut pitämään siitä jännityksestä ja epätietoisuudesta. Se tuo mukavaa vaihtelua, kun on lähes joka päivä eri päiväkodissa.

Vaihtelu tuo rikkautta

Mielestäni se, että kiertelee eri päiväkodeissa, on rikkautta. Saa nähdä erilaisia paikkoja, ihmisiä, toimintatapoja, tiloja ja järjestelyjä. Ei ehdi kyllästymään paikkoihin. Toisaalta joskus toivoisi, että voisi jäädä johonkin paikkaan useammaksikin päiväksi. Toisaalta taas hyvä puoli on se, ettei samaan paikkaan tarvitse mennä toista kertaa, jollei halua. Sitä paitsi vanhempana ehtii työskennellä vakituisesti samassa paikassa vaikka vuosikymmenten ajan.

Useimmiten keikkatyöntekijöitä arvostetaan, toki tässäkin on eroavaisuuksia työpaikoissa. Minä ainakin olen tuntenut itseni arvostetuksi jokaisessa paikassa, missä olen työskennellyt. Olen työskennellyt nyt säännöllisesti päiväkodeissa. Keikkatyöntekijänä ei ole vakituista työyhteisöä. Joskus se voi olla hyväkin asia, mutta välillä toivoisi, että olisi pysyvämpi työyhteisö.

Hyvä puoli on se, ettei keikkailijan tarvitse ottaa samanlaista vastuuta kuin vakituisen työntekijän. Meidän ei tarvitse käydä kokouksissa eikä tehdä paperitöitä. Voimme keskittyä enemmän lasten kanssa touhuamiseen. Parasta mielestäni on se, että saamme olla yleensä paljon ulkona. Useimmiten tulee ainakin reilun tunnin oltua ulkona. Etenkin kevään hyvillä säillä se on erittäin mukavaa! Parempi se on kuin istua hämärässä toimistohuoneessa tietokoneen ruutua tuijottaen, ainakin minun mielestäni.

Lasten kanssa on helppo työskennellä. Aluksi he tuijottelevat ihmeissään ventovierasta ihmistä, mutta unohtavat sen vierauden useimmiten nopeasti. Milloin yksi lapsi kertoo valtavasti tarinaa ja milloin toinen tulee näyttämään uutta autoa parin minuutin välein. Toki lapsilla on myös tapana testata uutta aikuista. Siinä pitäisi olla tarkka, mutta joskus lapset ovat taitavampia kuin aikuiset. Onneksi useimmissa päiväkodeissa on suhteellisen samanlaiset säännöt.

Miten lasten kanssa työskentely ja vaihtuvuus sopivat yhteen?

Työn vaihtelevuus ja se, ettei ole samassa paikassa montaa päivää, tuo välillä haasteita lasten kanssa työskentelemiselle. Ei ehdi tutustua lapseen kunnolla eikä näe hänen kehityksen kulkua. Ei myöskään muodostu samanlaista kiintymyssuhdetta kuin vakituisten hoitajien ja lasten välillä. Myös lukuisten nimien oppiminen tuo välillä hankaluuksia. Tärkeää on myös keikkailijana kysyä lasten ruoka-aineallergiat tai vaikkapa sairaudet. Toki vakituisella työntekijällä on vastuu kertoa, mutta joskus saattaa unohtua.

Minun mielestäni ehkä huonoin asia keikkatyössä on se, ettei lomaa kerry pidettäväksi asti eikä sairauslomasta välttämättä saa palkkaa. Toisaalta taas voin itse päättää milloin menen töihin: tällä viikolla työskentelen viisi päivää, ensi viikolla pidän maanantain ja tiistain vapaana. On helppo sopia pitkänkin ajan päähän asioita, kun tietää, että silloin voi pitää vapaata.

Nyt on ollut runsaasti työmahdollisuuksia, toki voi olla aikojakin, jolloin niitä työmahdollisuuksia ei ole niin paljoa. Keikkatyössä on siis runsaasti hyviä ja huonoja puolia, mutta minun mielestäni selkeästi enemmän hyviä. Keikkatyö sopii hyvin monenlaisille ihmisille ja eri elämäntilanteissa oleville. Tämä on ehdottomasti suuri plussa.