Kesälomakausi on alkanut. Monille meistä se on hyvä tilaisuus kokonaisvaltaiseen palautumiseen työkuormituksesta. Voimme suunnata ajatukset toisaalle työasioista ja sekä aivot että ruumis saavat hetken hengähtää. Loma onkin varsin tärkeä keino rentoutumiseen ja voimavarojen keräämiseen, sillä jo lyhyelläkin lomalla on positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen. Palautumista ei kuitenkaan kannata jättää yksin loman varaan. Työkuormituksesta palaudutaan myös tauoilla, ennen tai jälkeen työpäivän, viikonloppuna sekä arkivapailla.
Yhtä oikeaa tapaa rentoutumiseen ei ole
Laadukkaalla unella, terveellisellä ravinnolla ja liikunnalla on suuri merkitys jaksamiseen ja aivojen hyvinvointiin. Niistä huolehtiminen kannattaa siis muulloinkin kuin lomalla. Työstä palautuminen helpottuu, kun perusasiat ovat kunnossa.
Työpäivän aikana kannattaa pitää taukoja. Etenkin istumatyössä on tärkeää seistä ja vaihtaa työskentelyasentoa aika ajoin. Välillä on hyvä vaihtaa kollegan kanssa muutama sana muistakin kuin työasioista. Pieni happihyppely tai rentoutusharjoitus työpäivän aikana voivat tehdä ihmeitä.
Kotimatkalla voi pyrkiä irtautumaan töistä esimerkiksi kuuntelemalla lempimusiikkiaan, rupattelemalla ystävän kanssa tai poikkeamalla esimerkiksi kuntosalilla. Joskus haluat ehkä vain istua hiljaa ja uppoutua ajattelemaan jotain mukavaa. Näin saat työasiat pois mielestä ja palautuminen alkaa.
Tärkeintä on, että palautumiskeinosi tuottaa juuri sinulle mielihyvää
Monille mieluisa tapa on suunnata ulos luontopoluille tai metsään. Luonnossa liikkumisella onkin todettu olevan monia terveyttä edistäviä vaikutuksia. Iso-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan luonnossa liikkuessaan ihmiset olivat onnellisempia kuin kaupunkiympäristössä.
Rentoutua voi myös tapaamalla ystäviä, puuhastelemalla lasten tai lemmikkien kanssa, käymällä ohjatulla liikuntatunnilla tai juoksulenkillä. Ihan yhtä hyvä keino palautumiseen voi olla kiinnostavaan kirjaan uppoutuminen, ruoanlaitto, saunominen tai joogaaminen.
Lopuksi haluan toivottaa sinulle rentouttavaa ja aurinkoista kesää! Nauti auringosta ja kesän mukanaan tuomista iloista. Miltä tuntuisi kävellä paljain jaloin vihreällä nurmikolla tai kahlata raikkaassa merivedessä? Entä istahtaa kalliolle ja kuunnella hiljaisuudessa luonnon ääniä? Palautumisen hetkiä löytyy varmasti jokaiselle.
Tilaa Seuren uutiskirje, niin saat noin kerran kuukaudessa tietoa valitsemiltasi aloilta sekä uusimmat työpaikkailmoituksemme.