Ani Sallinen: Kohtele työkaveriasi kuin ihmistä – saatat yllättyä!

Työyhteisötaidoista puhutaan paljon. Ne kuulostavat sanana joltain vaikealta, joltain sellaiselta, jota vain jotkut meistä osaavat. Mutta usko pois, jokainen joka haluaa osata, myös osaa!

Työyhteisötaidot ovat käytännössä arjen hyviä käytöstapoja ja toimivaa vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa. Siis jotakin niinkin yksinkertaista kuin toisen huomioimista esimerkiksi tervehtimällä, kuulumisten kysymisellä sekä kiittämällä ja tarpeen vaatiessa myös pyytämällä anteeksi.

Kun puhutaan työyhteisötaidoista, tarkoitetaan usein työyhteisön sisäisiä tapoja. Kuitenkin monet meistä työskentelevät vuorovaikutuksessa paitsi työkavereiden myös esimerkiksi asiakkaiden tai potilaiden sekä heidän läheistensä kanssa.

Kun vanhempi tuo lapsensa päivähoitoon, hänelle jää turvallisempi mieli, kun sekä hänet että lapsi on hektisen aamutohinan keskellä otettu vastaan, kohdattu. Samoin potilaan läheiselle jää luottavaisempi mieli, kun hoitaja huomioi myös hänet. Eleen ei tarvitse olla suuri – pieni hymy tai silmiin katsominen voi olla kaikki, mitä tarvitaan.

Pidän arjen hyviä käytöstapoja perusedellytyksenä sille, että työelämässä voi pärjätä ja työssään voi onnistua.

Työyhteisötaitojen avulla huolehditaan myös työn sujuvuudesta. Vaikka ei henkilökohtaisella tasolla kohtaisikaan kaikkien työkavereiden kanssa, hyvillä käytöstavoilla varustettu ihminen kuitenkin huolehtii, että yhteistyötä voidaan tehdä sujuvasti ja tehtävän työn kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteistyökykyinen ja -haluinen ihminen luo ympärilleen hyvää ilmapiiriä suhtautumalla asioihin myönteisesti ja puhaltaa yhteiseen hiileen sekä työtovereidensa että esimiehensä kanssa. Hän osaa antaa sekä ottaa palautetta vastaan rakentavalla ja avoimella tavalla.

Hyvillä työyhteisötaidoilla varustettu ihminen myös auttaa toisia, haluaa työyhteisölleen hyvää ja on empaattinen. Hänellä on sekä halua että kykyä asettautua toisen asemaan ja ymmärtää toisen ihmisen tunteita. Jos jokainen meistä pitää huolen siitä, että omalla toiminnallaan huomioi ja kunnioittaa muita, on jokaisen meidän työpaikoillamme parempi olla.

Tilaa Seuren uutiskirje, niin saat noin kerran kuukaudessa tietoa valitsemiltasi aloilta sekä uusimmat työpaikkailmoituksemme.