”Rikin haju käryää pistoolin suuaukosta ja Allani parkuu kuin mielipuoli”, kertoo teksti. Silloin pärähtää puhelin: ”Anteeksi, kun häiritsen näin iltamyöhään, mutta pääsisitkö avuksi. Ensiavussa on ruuhkaa, eikä traumateksteihin ole keritty koskea moneen tuntiin?” Klo 21 minä, käntty, istun työpisteessä ja alan naputtelemaan. Vilkaisen alkusaldoa: 32 traumatekstiä ja litka sisätautisia.
Käntty-sana ei ole jättänyt minua rauhaan. Sillä nimellä nuoret ylioppilaat kutsuivat meitä kahta vanhempaa opiskelijaa, jotka tuppauduimme heidän viriiliin opiskelijamaailmaansa.
Käntyille kävi loppujen lopuksi hyvin. Nuorilla oli nuorten murheet, ja meillä vanhemmilla oli halu pärjätä. Oppi meni alkukangertelun jälkeen kuin häkä päähän. Molemmat käntyt hyödyttävät yhteiskuntaa vielä nyt, 20 vuotta myöhemmin, kun toinen heistä on jo eläkkeellä ja puskee silti keikkaa. Mukana oli toki tuurin tynkää, kun eläkeläinen ajautui sairaala-alalle.
Ensiavussa ollaan iloisia saapumisestani. 32 suhteellisen lyhyttä traumatekstiä ja pitkät sisätautitekstit tukehduttavat vuoron alussa minkälaisen hyvänsä pika-teksturin. Into katoaa. Osastonsihteerin yövuorot ovat muutenkin raskaita tekstipuolella aamuneljästä lähtien. Kuulokkeista tuleva puhe on kuin unimusiikkia, ja yhtäkkiä pää nytkähtää!
Eläkeläisenä helposti takaisin työelämään
3,5 eläkekuukautta riitti eläkeläiskäntylle. Seure oli ennestään tuttu ja oli helppo tarjoutua sinne keikka-avuksi. Kirjautuminen työntekijäksi kävi kevyesti, vaikka aikaisempaa työuraa ei tiedostoista löytynyt. Ex-esimies oli tosin eka kerralla laittanut käntyn valmiiksi keikkapyyntöön.
Sairaaloissa ei ole tämän ensimmäisen keikkavuoden aikana käntytelty. Positiivinen asenne on alkanut jo esimiehistä, he pitävät meitä keikkalaisia kullanarvoisina.
Työaikojen alkamis- ja loppumisajoissa on joustettu, ja työntekijät ovat vaihtaneet vuorojaan niin, että ehdotettu työvuoro sopii.
Keikkatyön merkitystä elämänlaatuun ei voi vähätellä. Keikkakillingeillä mennään lapsenlapsen kanssa Frozen-jääshow’hun, nautitaan elokuvista useamman kerran kuussa, popsitaan luomusapuskaa ja matkustetaan siskon luokse Italiaan. Kaiken kukkuraksi nuoret työkaverit antavat virtaa jo itsessään.
Palaan kotiin klo 2.25 taksilla, julkinen liikenne ei enää kulje. Yökkö jäi sairaalaan kirjoittelemaan uusia akuutteja ja oli iloinen, kun pääsi tankkaamaan ennen lähtöäni. Pöydälläni reuhottaa auki Kiba Lumbergin ”Musta perhonen”, joka kertoo mustalaisten traagisesta elämästä. Sille on aikaa päivemmällä – ellei kutsu käy.
Tilaa Seuren uutiskirje, niin saat noin kerran kuukaudessa tietoa valitsemiltasi aloilta sekä uusimmat työpaikkailmoituksemme.
