Seurelaisia – Kaarina Liimatainen ja Sirkka Salovaara-Mäkinen tarttuivat myyntipäällikön töihin

Kaarina Liimatainen ja Sirkka Salovaara-Mäkinen kutsuvat itseään leikkisästi kaksosiksi – sen verran tiiviisti he tekevät yhdessä töitä Seuren myyntipäällikkö-kollegoina. Kun hersyvää kaksikkoa kuuntelee, ei voi olla tulematta hyvälle tuulelle. Kaarina on työskennellyt Seuressa yli 10 vuotta, Sirkka vuoden, mutta he ovat silti löytäneen yhteisen sävelen. Kaarinan Seure-uralle mahtuu paljon. Vuosien varrella on toiminut henkilöstökonsulttina ja rekrytointikonsulttina ja omaa hyvin monipuolisen kokemuksen koko yrityksen toiminnasta ja tätä kokemustaan hän on voinut jakaa Sirkalle. Sirkka taas on suhteellisen uutena tuonut uusia näkökulmia konkarin toimintatapoihin.

Yhdessä myyntipäälliköiksi

Yhteisen haasteen Sirkka ja Kaarina ottivat vastaan tammikuussa 2018, kun Seureen perustettiin uusi myyntitoiminto, jossa avautui kaksi myyntipäällikön paikkaa. Sirkka siirtyi myyntipäälliköksi asiakasvastaavan työstään ja rekrytointikonsulttina työskennellyt Kaarina ryhtyi Sirkan työpariksi.  Sirkan vastuulla on palvelualat ja Kaarinan salkkuun kuuluvat varhaiskasvatus ja opetus.

Myyntipäällikön toimenkuva hakee Seurella vielä muotoaan, mutta tämä ei Sirkkaa ja Kaarinaa haittaa. He ovat sisäistäneet roolinsa ytimen. ”Teemme tiiviisti töitä asiakasvastaavien ja tuotekehityksen kanssa yhteisenä tavoitteenamme tuottaa asiakkaille parasta mahdollista palvelua”, Sirkka tiivistää.

”Myyntiä ja asiakkuuksien hoitoa ei voi erottaa toisistaan ja siksi toimimme asiakasvastaavien kanssa verkostona”, Kaarina täydentää.

Itsenäinen ja vastuullinen työ

Vaikka työtä leimaa verkostomainen työskentelytapa ja hyvin tiiviit suhteet Seuren muiden yksiköiden kanssa, kuvaa Sirkka myyntipäällikön työtä kuitenkin hyvin itsenäiseksi. Vastuuta on uskallettava ottaa ja päätöksiä pitää pystyä tekemään hyvinkin nopeasti, jotta saadaan aikaan asiakasta parhaiten palvelevia ratkaisuja.

”Tässä työssä täytyy olla tilannetajua, kykyä kuunnella ja aitoa halua ymmärtää asiakkaan tilannetta”, Sirkka summaa Kaarinan nyökkäillessä vieressä. ”Omalla tavallamme olemme ikään kuin asiakkaan ääni Seuren sisällä – tuomme asiakkaan toiveet ja tarpeet eri verkostoihin ja foorumeihin” Kaarina jatkaa myyntipäällikön roolin kuvailua.

Tiimitäydennystä innolla odottaen

Seuren organisaatio kasvaa vauhdilla ja myös myyntitiimi kasvaa. Kaarina ja Sirkka saivat juuri uuden sote-asiakkaista vastaavan kollegan talon sisältä ja odottavat innolla myös nyt haussa olevaa täydennystä. Kahden kopla kasvaa nelikoksi.

”Toivomme, että uudella kollegalla olisi tarvittavaa sote-toimialan tuntemusta, mutta enne kaikkea kaipaamme valmiutta heittäytyä, avoimuutta ja rohkeutta. Ja elämänkokemusta”, itseään sähäkäksi ja sählääväksi kuvaava Kaarina listaa.

”Ja epävarmuutta pitää sietää, tilanteet muuttuvat välillä hyvinkin nopeasti”, Kaarinan rauhalliseksi ja harkitsevaksi luonnehtiva Sirkka muistuttaa.

Kaksikon visio on, että tulevaisuudessa Seuren myyntipäälliköiden tiimi on neljän persoonan tukipylväs, joka vie positiivisuudella Seuren kohti uutta. ”Avaruusraketin lailla”, innostuu Kaarina maalailemaan.

Ja miksi Seureen kannattaa tulla? ”On taatusti mahdollisuus vaikuttaa asioihin hyvän porukan tukemana”

Tilaa Seuren uutiskirje, niin saat noin kerran kuukaudessa tietoa valitsemiltasi aloilta sekä uusimmat työpaikkailmoituksemme.