Kuka olet ja mitä teet?
Olen Miia Halonen ja työskentelen Seuren asiakaspalvelussa assistenttina. Työni on monipuolista ja vaihtelevaa ja sisältää sopivan sekoituksen sekä toimistotyötä että asiakaspalvelua niin kasvotusten, puhelimitse kuin sähköisestikin. Olen koulutukseltani merkonomi ja aikaisempi työhistoriani koostuu pitkälti asiakaspalvelutyöstä monenlaisissa ympäristöissä monenlaisten ja -ikäisten ihmisten keskellä.
Seuressa olen työskennellyt vuoden 2017 alusta, ja tämä reilu puolivuotinen onkin ollut todella antoisa ja opettavainen. Paljon koen nähneeni ja oppineeni lyhyen ajan sisällä, mutta edelleen riittää opittavaa jokaiselle päivälle. Se on tämän työn suola.
Millainen työviikkosi olisi talona?
Jos työviikkoni olisi talo, talon kivijalkana olisi ehdottomasti viihtyisä työpaikka ja hyvä, lämmin ja avoin työilmapiiri sekä kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa. Kaikki talon huoneet olisivat keskenään erikokoisia ja -näköisiä, mutta kaikki kuitenkin yhtä ainutlaatuisia ja mielenkiintoisia yksityiskohtineen, kuten myös Seuren henkilöstö tiimeineen ja työtehtävineen. Vaikka saattavatkin olla hieman erillään toisistaan, ovat kuitenkin yhtä ja muodostavat sujuvan ja yhteistyökykyisen kokonaisuuden.
Talon ikkunoista näkyisi päivästä riippuen kaikki säätilat auringonpaisteesta vihmovaan sateeseen. Kaikilla meilläkin on toisinaan myös pilvisiä ja jopa sateisiakin hetkiä, aina lopulta pilvet kuitenkin väistyvät auringon tieltä. Talon kattona olisivat kollegat, jotka suojaavat pahimmilta sadekuuroilta, mutta myös levittävät iloa auringon paistaessa.
Kerro kolmella luonnonilmiöllä, millainen ihminen viihtyy Seuressa?
Seuressa viihtyy ihminen, joka on kuin aurinko: levittää valoa ja lämpöä ympärilleen. Ihminen, joka on kuin vesisateen jälkeen taivaalle ilmestyvä sateenkaari: sulautuu yhdeksi väriksi muiden värien keskelle osaksi kokonaisuutta, jaksaa läpi myrskynkin ja loistaa sen jälkeen entistäkin värikkäämpänä. Ihminen, joka on kuin keskiyön taivaalla soljuva revontuli: muuttaa muotoaan aurinkotuulten mukana.
Tilaa Seuren uutiskirje, niin saat noin kerran kuukaudessa tietoa valitsemiltasi aloilta sekä uusimmat työpaikkailmoituksemme.