Seurelaisia – Simo Jaatinen ja matka henkilöstökonsultista tuotepäälliköksi

Simo Jaatinen tutustui Seure Henkilöstöpalveluihin jo opiskellessaan Helsingin yliopistossa. Vuonna 2006 Simo kaipasi lisätienestiä ja ymmärsi, että keikkatyötä tekemällä hän voi sovittaa yhteen opiskelun ja työn. Simo päätyi keikkailemaan Seuren kautta iltavahtimestarina ja piti hommasta sen verran paljon, että keikkaili aina vuoteen 2009 asti, jolloin valmistui.

Valmistumisen jälkeen Simo toimi muutaman vuoden asiantuntijana TE-toimistossa, mutta huomattuaan Seuren hakevan henkilöstökonsulttia, Simo tiesi heti, että haluaa paikan. Hänelle oli keikkalaisena jäänyt Seuresta erittäin hyvä mielikuva ja nyt hän pääsisi näkemään Seuren toimintaa toiselta kantilta. Simon toive toteutui ja kesällä 2011 hän aloitti tähän päivään asti kestäneen uransa Seuressa.

Matka henkilöstökonsultista tuotepäälliköksi

Simo aloitti henkilöstökonsulttina silloisessa puhdistuspalvelut-yksikössä, mutta sai pian hoidettavakseen vahtimestarit-palvelun pyörittämisen. Kokonaisuus oli laaja sisältäen koko vuokratyöntekijäelinkaaren hoitamisen rekrytoinnista työvuorojen suunnitteluun ja jakamiseen aina työntekijän palkitsemiseen asti. Simo pystyi hyvin samaistumaan keikkaileviin vahtimestareihin, sillä oli itse tehnyt samaa työtä ja useat kohteet olivat hänelle itselleen tuttuja.

Henkilöstökonsultin tehtävästä Simo siirtyi asiakasvastaavaksi vuoden 2015 tammikuussa. Simo kertoo asiakasvastaavana toimimisen laajentaneen hänen Seure-perspektiiviään entisestään – hänen oli toden teolla astuttava asiakkaan saappaisiin miettiessään parhaita mahdollisia ratkaisuja asiakkaan tarpeiden täyttämiseen. Vahva asiakasymmärrys oli tärkeä valtti, kun Simo tammikuussa 2017 valittiin Seuren vasta perustetun tuotekehitysyksikön tuotepäälliköksi.

Tuotepäällikkönäkin Simo on monessa mukana. Seure kehittää henkilöstövuokrauksen rinnalle jatkuvasti uusia, asiakastarpeesta nousevia palveluja. Simolla on kehitettävänään ja hoidettavanaan muun muassa rekrytointipalvelu ja sijaisopettajapalvelu. Lisäksi Simo vastaa tieto- ja konsultointipalveluista, joista henkilöstön resurssianalyysi on tällä hetkellä kysytyin. Simo on tyytyväinen uusien palveluiden kysynnän kasvuun, sillä niiden avulla voidaan hillitä vallitsevaa sijaispulaa.

Pitkäjänteisyyttä vaativa monipuolinen työ

Simo kehuu nykyistä tehtäväkenttäänsä monipuoliseksi ja positiivisella tavalla haastavaksi. Pitkäjänteisyyden hän sanoo olevan ehdoton edellytys, sillä uuden henkilöstöpalvelutuotteen saattaminen markkinoille on pitkä ja mutkikas tie.

”Emme voi vain omaan mutuun nojaten paketoida uutta palvelua myytäväksi, vaan kaikki lähtee asiakkaiden tarpeista. Jokaista palvelua ideoidaan, kehitetään ja testataan yhdessä asiakkaan kanssa ennen kuin palvelu saa lopullisen muotonsa ja on valmis laajempaan käyttöön”, Simo avaa kehitysprosessia.

Tiimipelaajana Simo nauttii tuotepäällikön roolista myös sen keskeisyyden vuoksi. ”Mitään ei voi tehdä yksin, vaan tuotekehitys on tiivistä yhteistyötä asiakkuuksien, myynnin, palvelutuotannon ja markkinoinnin kanssa.”

On selvä, että Simo pitää työstään. Mutta mitä mieltä hän on yleisesti Seuresta ja työyhteisöstä ympärillään? ”Jo se, että olen viihtynyt Seuressa 7 vuotta, kertoo varmasti paljon”, Simo aloittaa. ”Seuressa on vahvan kodikas tunnelma ja rento ilmapiiri. Meillä välitetään aidosti ja siitä johtuen kollegat ovat enemmänkin ystäviä, ehkä jopa kuin perhettä”, Simo kuvailee.

”Ei tänne kuitenkaan tulla vain viihtymään ja rupattelemaan, vaan Seuressa on korkea työmoraali. Voit luottaa, että jokainen tekee kaikkensa hyvän palvelun ja asiakastyytyväisyyden eteen. Meillä ei jätetä kaveria pulaan.”

Kun Simoa pyytää miettimään, mitä hän kehittäisi Seuren toiminnassa, on hetken hiljaista. Lopulta Simo saa jäsenneltyä ajatuksensa: ”Meillä on takana 30 vuotta historiaa ja olemme tottuneet tekemään asioita tietyllä tavalla, menestyksekkäästi. Ennakoimme toki jatkuvasti tulevaa, mutta pysyäksemme ympäröivän maailman muutoksissa mukana, tulee meidän lisätä ketteryyttämme entisestään ja varmistaa, että meillä on organisaatiossa oikeanlaista osaamista tuleville vuosille.”

Ihannetiimikaverin ominaisuudet

Minkälaista ihmistä ja osaamista Simo sitten toivoo omaan tiiminsä? ”Toivon uuden tuotepäällikön tuovan uudenlaista ajattelua ja nykytilaa haastavia näkemyksiä. Täytyy olla vahva halu kehittää niin palveluita kuin toimintaakin – ja pitkäjänteisyyttä viedä asiat maaliin, vaikka matkalla mutkia olisikin. Välittömyys, aitous ja inhimillinen ote ovat plussaa.”

Kun Simolta kysyy, mitä hän haluaisi sanoa tulevalle kollegalleen, hän tiivistää kaiken yhteen, paljonpuhuvaan lauseeseen: ”Tervetuloa kotiin!”

Tilaa Seuren uutiskirje, niin saat noin kerran kuukaudessa tietoa valitsemiltasi aloilta sekä uusimmat työpaikkailmoituksemme.