Seuren vuotta 2019 leimasi työvoimapula ja kiitollisuus onnistumisista

Ei ole meidän yhteiskunnassamme juuri alaa, jossa ei ihmeteltäisi puuttuvaa työvoimaa. Ja kun tekee töitä työvoimaa asiakkailleen rekrytoiden ja eri tavoilla järjestäen, työpäivissä on aina yksi takuuvarma keskustelunaihe – liian vähät ihmiset. Työvoimapula vaivaa. Voiko työvoiman hankkija ja järjestäjä ollenkaan onnistua näinä aikoina? Mistä tulee onnistumisen tunne?

Seuren kautta työskenteli päivittäin 605 lähihoitajaa

Meillä Seuressa suurin asiakkaillamme työskentelevä ammattilaisryhmä on lähihoitajat. Toimitamme asiakkaillemme keskimäärin 605 lähihoitajaa per työpäivä huolehtimaan vanhuksista, sairaista ja muista hoivaa ja huolenpitoa tarvitsevista. Siis 605 lähihoitajaa vuoden jokaisena työpäivänä.

Tänä vuonna määrä on 25 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. 25 prosentin kasvu on huikea onnistuminen tähän aikaan, kun työvoimapula on huutava. Sillä voisi pullistella millä tahansa foorumilla ja turuilla ja toreilla. Mutta kun ei voi. Asiakkaidemme tarve lähihoitajille nimittäin kasvoi 27 prosenttia.

Työvoimapula koettelee ja kirittää uusiin ratkaisuihin

Emme siis pullistele. Olemme kiitollisia ja tyytyväisiä siitä, että olemme pystyneet kasvamaan yhtiönä lähes 30 prosenttia tarjoten asiakkaillemme aivan huimasti aiempaa enemmän työntekijöitä. Olemme kiitollisia asiakkaillemme, joiden kanssa hyvässä yhteistyössä haemme yhteisiä ratkaisuja pulmalliseen työvoimatilanteeseen. Olemme kiitollisia ymmärtäväisyydestä niinä synkkinä hetkinä, kun tarjonta ei vastaa kysyntää.

Tunnistamme nöyränä tilanteen vakavuuden ja ponnistelemme kaiken aikaa mitä moninaisimmin keinoin vastataksemme huimasti kasvavaan kysyntään.

Erityiset kiitokset osoitan meidän henkilöstöllemme. Heille yli 14 000 ammattilaiselle, jotka tekevät arvokasta työtä asiakkaillamme ja heille 240 rohkealle ratkaisijalle, jotka yhtiömme toimistolla puurtavat päivä toisensa jälkeen löytääkseen oikean ihmisen oikealla osaamisella oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan – ihmistä varten.