Temperamentti, kyky, luonne, oppi – mikä meitä työntekijöinä määrittää?
Eräässä Seuren koulutuksessa kuulin, että temperamentit esiintyvät eri maissa samoissa määrin. Iltapäiväkerhon ohjaajana jäin miettimään, miten usein olen kuullut työtovereilta, että esimerkiksi maahanmuuttajalapset etelästä ovat temperamenttisempia. Jäin miettimään, miten usein itse ajattelen noin.
Viikon päästä kuulin toisen ajatuksen, joka sai minut pohtimaan temperamenttiaihetta syvemmin. Kuulin työtoverini puhuvan, että ollakseen hyvä ohjaaja täytyy olla puhelias. Sen lisäksi olen kuullut satoja kertoja, että lasten parissa työskentelevän ihmisen täytyy olla rauhallinen. Mitä enemmän mietin näitä kaikkia kuulemiani asioita, sitä enemmän jokin niissä askarrutti.
Huomasin, että tässä puhutaan luonteenpiirteistä.
Tuli mieleen kysymys: missä menee raja temperamentti- ja sosiokulttuuripiirteiden välillä? Ja sitten vielä tärkeämpi kysymys: teemmekö me joskus päätöksiä ihmisen pätevyydestä, mukavuudesta tai jopa hyvyydestä biologisten reaktiotyylien perusteella?
Miten tietty temperamenttipiirre on ehtona hyvään työntekoon? Onko tämä ylipäätänsä oikeudenmukaista?
Keikkalainen näkee ja oppii paljon
Erilaisia paikkoja kiertävänä sijaisena olen nähnyt monenlaisia ammattilaisia, kuten hiljaisia ohjaajia, jotka osasivat olla läsnä ja saatavilla, sekä emotionaalisia ja herkkiä lastenhoitajia, jotka osasivat rauhoittaa lasta ja olla tukena. Olen myös nähnyt sellaisia, jotka eivät pärjänneet tässä työssä – hekin olivat luonteeltaan erilaisia.
Olen kokenut, että ammattilaisilla riittää herkkyyttä ja ymmärrystä kannustaa ja kasvattaa erilaisia lapsia. Mutta monesti tämä kyky puuttuu, kun ymmärryksen pitää kohdistua työtovereihin tai ylipäätänsä aikuisiin. Aikuisten kohdalla unohdetaan, että rauhallisuuden ei tarvitse olla luonne vaan kyky. Kyky rauhoittua on arvokas, varsinkin jos sen osaa opettaa myös lapsille.
Mitä jos voisimme huomata toistemme vahvuuksia samalla tavalla, miten näemme lasten vahvuudet ja tuemme niitä? Mitä, jos laadukkaan työnteon ehtona pidettäisiin ammattimaista otetta eikä synnynnäisiä taipumuksia? Ehkä voimme aloittaa siitä, että opimme erottamaan nämä toisistaan. Muuttaisiko tämä kenenkään työpäivää parempaan suuntaan?
Näiden kysymysten pohdiskelu antaa ainakin itselleni enemmän ymmärrystä ja kunnioitusta ihmisiä kohtaan.
Tilaa Seuren uutiskirje, niin saat noin kerran kuukaudessa tietoa valitsemiltasi aloilta sekä uusimmat työpaikkailmoituksemme.
