Kiertävän lastenhoitajan monipuolinen työ – Hektistä, mutta antoisaa!

,

Kiertävä lastenhoitaja kiertää päiväkodeissa tietyllä sovitulla alueella sen mukaan, missä päiväkodissa ja ryhmässä häntä eniten tarvitaan. Kiertävä varahenkilö työskenteleekin aina siellä, missä tarve on suurin. Tästä syystä työkohde ei välttämättä aina ole ennalta tiedossa, vaan usein se selviää vasta samana aamuna.

Kiertävällä lastenhoitajalla työkohde saattaa muuttua myös kesken päivän, mikäli suurempi tarve työntekijälle on ilmaantunut jossain toisessa kohteessa. Tehtävän vaihtelevuuden vuoksi siitä maksetaan myös hieman korkeampaa palkkaa.

Tutustumisjakson kautta kiertäväksi lastenhoitajaksi

Jani Leppänen työskentelee Seuren kautta kiertävänä lastenhoitajana päiväkodissa Vantaalla. Ennen lastenhoitotyötä Jani työskenteli 10 vuotta rakennusalalla, kunnes viime syksynä heräsivät ajatukset alan vaihdosta. ”Työskentely lasten kanssa alkoi kiinnostamaan ja päätin hakea Seuren lastenhoitotyön perehdytykseen”, Jani kertoo. Perehdytyksen jälkeen Jani teki alkuun satunnaisia päiväkotikeikkoja, kunnes hänelle ehdotettiin varahenkilön tehtävää.

Marika Niittymäki toimii Tikkurilan alueella päiväkodinjohtajana ja on myös Janin esimies työkohteessa. Marikan mukaan kiertävän varahenkilön tilaaminen Seuren sähköisestä järjestelmästä oli helppoa. ”Mielestäni OmaSeure ei ole mitenkään hankala ohjelma. Koulutuksen ja kirjallisten ohjeiden avulla pärjää hyvin”, Marika kertoo.

Päiväkodissa työskentely vaatii joustavuutta

Jani kuvailee päiväkotia työympäristönä hektisenä, sillä tilanteet voivat muuttua silmän räpäyksessä. ”Täytyy olla kyky mukautua nopeasti muuttuviin tilanteisiin”, Jani lisää.

Myös Marikan mielestä joustavuus on todella tärkeä ominaisuus varahenkilön työssä: ”Täytyy olla muuntautumiskykyä ja joustavuutta. Kyllä edellytys on se, että henkilö on joustava ja valmis siirtymään myös toiseen ryhmään tarvittaessa”, Marika lisää.

Janin mielestä on tärkeää olla myös pitkäjänteinen ja rauhallinen, sillä lapset voivat kokeilla rajojaan uuden lastenhoitajan suhteen. Jani kuvailee päiväkotia työympäristönä hektisyydestä huolimatta antoisana, sillä työssä näkee miten lapset oppivat ja omaksuvat uusia asioita.

Työpäivät ovat monipuolisia ja vaihtelevia

Janin tyypillinen työpäivä alkaa kello 8.15 ja päättyy kello 16, mutta tilanteen mukaan työvuoro voi vaihdella. ”Työpäivä alkaa aamupalan merkeissä, jonka jälkeen meillä on ryhmän ohjelman mukaan joko leikkiä tai salivuoro jumppasalissa”, Jani kertoo.

Aamutoiminnan jälkeen on yleensä ulkoilua, jonka jälkeen on lounas ja lasten päiväuniaika. Lepotuokion jälkeen syödään välipalaa ja leikitään lisää, kunnes iltapäivällä ulkoillaan uudelleen. ”Välillä on myös lähdetty aamupalan jälkeenkin jo ulkoilemaan, joten päivät vaihtelevat tilanteen mukaan.”

Työn hyvät ja haastavat puolet

Janin mielestä päiväkodin kiertävän lastenhoitajan työssä on parasta lasten riemu ja innostuminen, kun he oppivat uuden asian ja onnistuvat. ”Lapsilta saa välitöntä ja vilpitöntä palautetta myös omasta työskentelystä, joten tämä on sellaista molemminpuolista oppimista,” Jani kertoo.

Janin mielestä työssä haastavinta on saada lapsi innostumaan sellaisesta leikistä, josta lapsi ei alkuun ole kiinnostunut. ”Kaikista palkitsevinta on se, että saa lapsen innostumaan, ja käännettyä negatiivisuuden positiivisuudeksi.”

Kiertävän lastenhoitajan työ soveltuu monelle

Janin mielestä työ sopii kaikille, jotka tykkäävät lapsista ja haluavat työskennellä lasten kanssa. ”Täytyy olla aidosti kiinnostunut lapsista ja heidän leikeistä. Lapset kyllä huomaavat välittömästi, jos et ole aidosti mukana.”

Marikan mukaan varahenkilöistä on ollut suuri apu päiväkodin arjessa, ja tämä puolestaan on vaikuttanut kokonaisvaltaisesti työyhteisön hyvinvointiin. ”Helpottaa suunnattomasti se, että on ihminen, joka on yksikölle tuttu. Hän tuntee talon tavat, lapset ja työntekijät. Kyllä toivoisin ehdottomasti, että tämä pilotti jatkuu”, Marika kommentoi.