Vastuullista vanhustyötä asiakkaan tukena

”Tärkein tehtävämme on helpottaa asiakkaidemme arkea. Haasteita pyritään ennakoimaan ja mahdollisuuksien mukaan myös ratkaisemaan jo ennalta”, kertoo Seuren vanhustyön asiakkuustiimin esihenkilönä toimiva Elina Riipinen. Toimialan ympärille rakentuva tiimi mahdollistaa hänen mukaansa syvällisen ymmärryksen ja nopean reagoinnin asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Elinan lisäksi tiimin kokoonpanoon kuuluu kymmenkunta toimialan tuntevaa ammattilaista; henkilöstökonsultteja, asiakasvastaavia ja assistentteja. 

”Toimialan ympärille rakentuva tiimi mahdollistaa syvällisen ymmärryksen ja nopean reagoinnin asiakkaan tarpeiden mukaisesti.”

Vanhustyön tiimi vastaa Seuressa esimerkiksi kotihoidon, palveluasumisen ja päivätoiminnan kohteista Helsingissä, Vantaalla, Espoossa ja Kauniaisissa. Ydinalueena tiimillä on asiakassuhteiden kokonaisvaltainen hoito aina sijaistarpeista kehitystyöhön. Päivittäinen tekeminen koostuu muun muassa tilausten käsittelystä, sijaisten saatavuuden turvaamisesta yhdessä rekrytoinnin kanssa sekä asiakaspalvelusta puhelimessa ja sähköisissä kanavissa. 

Kuvassa vasemmalla asiakasvastaava Heidi Staudinger, henkilöstökonsultti Sami Vuotila, henkilöstökonsultti Laura Kiskonen ja oikealla tiimiesihenkilö Elina Riipinen.

Tiimin tärkein tehtävä on helpottaa asiakkaidemme arkea

Asiakasymmärryksen, -yhteistyön ja yhteydenpidon tärkeimpiä asiantuntijoita Seuressa ovat asiakasvastaavat. Heidi Staudinger vastaa tässä tehtävässä Espoon koti- ja pitkäaikaishoidon sekä sairaalan kohteista. Itse hän mieltää työnsä olevan ensisijaisesti asiakkaiden kohtaamien haasteiden ongelmanratkaisua: ”Kaikki lähtee päivittäisistä pulmista, joihin etsimme yhdessä asiakkaan kanssa kokonaisvaltaisia ratkaisuja erilaisin keinoin.” 

”Kaikki lähtee päivittäisistä pulmista, joihin etsimme yhdessä asiakkaan kanssa kokonaisvaltaisia ratkaisuja erilaisin keinoin.”

Puhelin ja sähköposti ovat yhteydenpidossa Heidin päätyökaluja, minkä lisäksi asiakaskäyntejä- ja tapaamisia on säännöllisesti. Kenttätyöllä onkin oma merkityksensä molemminpuolisen ymmärryksen ja paremman yhteistyön aikaansaamiseksi. ”Asiakkaiden arjen näkeminen on tärkeä tekijä, jotta tarpeet pystytään täällä meidän päässä jalkauttamaan oikeanlaiseksi toiminnaksi”, Heidi tiivistää. 

Tiimin työhön kuuluu olennaisena osana toimiminen asiakkaan ja työntekijän rajapinnassa. Käytännön tekemisenä tämä tarkoittaa esimerkiksi työntekijätilausten käsittelyä sekä asiakaspalvelua. Henkilöstökonsultti Laura Kiskosen työpäivä rakentuu tavallisesti vaihtuvan vastuualueen ympärille: ”Yhtenä päivänä työskentely painottuu asiakaspalveluun ja seuraavana vaikkapa laskutusepäselvyyksiin.” Asiakaspalvelussa hän kokee voivansa tarjota nopean avun erilaisiin ongelmiin. ”Ratkaisun löytäminen yhdessä asiakkaan kanssa on aina yhtä palkitsevaa”, Laura kertoo. 

”Ratkaisun löytäminen yhdessä asiakkaan kanssa on aina yhtä palkitsevaa”.

Lauran tavoin henkilöstökonsulttina työskentelevän Sami Vuotilan vastuualuetta on erityisesti tilausten, niin keikkojen kuin pidempien työsuhteiden, käsittely. ”Varmistamme, että kaikki on kunnossa tilausten täytön suhteen ja tarvittaessa lähetämme työvuoroehdotuksia tai haemme tekijöitä reservistä”, Sami kertoo ja jakaa samalla kiitosta myös Seuren vuokrahenkilöstölle: ”Sosiaali- ja terveysalalla työntekijät ovat myös itse aktiivisia keikkojen hakemisen suhteen.”