Keikkatyö sopii moniin eri elämäntilanteisiin

Keikkatyö sopii monenlaisiin eri elämäntilanteisiin, onpa työntekijä vaikkapa perhevapailta työelämään palaaja, opiskelija tai eläkeläinen.

Työntekijämme ovat valinneet keikkatyön useista eri syistä. Moni kaipaa vaihtelua ja haluaa itse valita työpäivänsä ja työkohteensa. Keikkatyö on myös suosittu tapa hankkia lisäansioita. Lisäksi yksi merkittävä syy valita keikkatyö on sen sopiminen omaan henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen.

Olemme keränneet Seuren uudelle sivulle esimerkkejä keikkatyön tekemisestä eri tilanteissa sekä hyödyllisiä vinkkejä ja linkkejä tänne.

Soviteltu työttömyysetuus ja suojaosuus kannustavat keikkatyöhön

Keikkatyön teko kannattaa esimerkiksi silloin, kun on työllistytty osa-aikaisesti tai jos henkilö on työttömyysetuutta saava työnhakija. Keikkatyöntekijä voi saada soviteltua työttömyysetuutta työttömyyspäiviltä. Lue lisää työn ja etuuksien yhdistämisestä.

Eläkeläisen ammattitaitoa arvostetaan

Eläkeläinen on monessa työkohteessa toivottu työntekijä ja Seuren kautta työskenneltäessä työtä voi tehdä sen verran kuin mitä itse haluaa. Moni eläkeläinen jatkaa keikkatyöntekijänä paitsi lisätienestien, myös ammatillisen yhteisöllisyyden vuoksi.

Perhe ja työ voidaan yhdistää monilla tavoilla

Perhevapaalla voi tehdä työtä ja saada kotihoidon tukea yhtä aikaa. Työskentely perhevapailla on hyvä tapa ylläpitää ammattitaitoa ja pysyä mukana työelämässä. Myös työhön paluu pitkän hoitovapaan jälkeen on usein helpompaa keikkatyöntekijänä, kun omaan perhetilanteeseen sopivan työmäärän voi määritellä itse.

Työluvalla suomalaiseen työelämään

Seure on aidosti monimuotoinen työnantaja. Henkilöstömme koostuu 95 eri kansalaisuudesta. Seuressa työskentelyn edellytys on voimassa oleva työlupa tai muu työskentelyoikeus. EU/ETA-maiden kansalaisilta työlupaa ei vaadita.

Työskentely opiskelijana

Opiskelijana keikkailu tuo paitsi lisäansiota, myös työkokemusta. Useissa Seuren tehtävissä työt voi aloittaa jo opiskelijana, kun tarvittavat opintosuoritukset ja työharjoittelut on tehty. Opiskelija voi tienata lisäansioita menettämättä opiskelijan opintotukea Kelan määrittämään vuositulorajaan saakka.