– Niilo, kuuntele! Niilo! Mä sanon tämän vain kerran, joten kuuntele tarkkaan. Sä tunnet, että tämä tilanne ahdistaa sua. Sulla on siihen ihan täys oikeus. Mut Niilo, mä sanoitan sulle tän ikävältä tuntuvan siirtymävaiheen, kun mä olen tässä ihan samalla levelillä sun kanssas. Niilo, näet sä? Mä olen kyykyssä sun edessäs. En tietenkään henkisesti, mut näin niinku ihan fyysisesti.
– Sust tuntuu tää nyt pahalta, mä huomaan ja tunnen sen, mut Niilo, sä tuut lähitulevaisuudessa, ihan tuossa muutaman minuutin sisään havaitsemaan, että tää meidän yhteinen päätös, johon mä sua tässä näin koko ajan ohjaan, on ihan vaan sun parhaakses. Niilo, sä tuut huomaamaan sen pitkässä juoksussa, jopa noin lyhyillä jaloilla, että tää on hyvä ratkaisu, eiks niin!
– Me nähdään nyt yhdessä tää säärajapinnan ennustettu muutos. Mut yhtä me ei voida, me ei nimittäin voida valitettavasti säätää vesisateen tulokulmaa, mut me voidaan silti jalkauttaa itsemme siihen tilanteeseen, hyvällä sykkeellä ja ilon kautta.
– Joo, mä tiedän, ulkona on nyt märkää. Sohjoista lunta ja vesisadetta, eiks niin. Mut me voidaan mennä sinne. Ulos. Me voidaan kohdata tämä säätilanne yhdessä. Me voidaan hyvänä tiiminä olla säätilanteen sisällä, vaikka me ollaankin ulkona. Mä vakuutan, Niilo, että niin se homma vaan menee. Ja se toimii varmasti. Se voi tuntua nyt hieman haasteelliselta, mutta lopputuloksen koettuasi olet satavarmasti voimaantunut.
– Ja Niilo, sä et varmaankaan halua olla likomärkä, kun sä tiedät ja mäkin tiedän ihan hyvin ja tasan tarkkaan, miltä se tuntuu. Joten Niilo, nyt ne kurahousut jalkaan!