Työvoimapula on leimannut keskusteluja, joita Seuren uusi toimitusjohtaja Anu Tuomolin on ensimmäisten kuukausiensa aikana käynyt. Seuressa työskennellään määrätietoisesti työvoiman saatavuuden…
Muistatko vielä sen päivän, jolloin et käyttänyt mitään älylaitetta koko päivänä, et kirjautunut yhteenkään sovellukseen? Vuonna 2022 teemme enemmän asioita…
Sote-henkilöstöltä vaadittava koronarokotustieto vaati ketterää reagointia ja analytiikan sekä teknologian yhteispeliä. Miten muutos vietiin läpi? Joulukuun puolessavälissä kuulimme ensimmäistä kertaa…
Seuren valikoimaan tuli entistä vaikuttavampia palveluita, joilla pyrimme taklaamaan pääkaupunkiseudulla vallitsevaa työvoimapulaa. Perehdytimme ja koulutimme valtavan määrän työntekijöitä sekä uusimme…
Työnhakijoita houkuteltiin hakemisen helppoudella. Rekrytointiprosessin automatisoinnilla kysytyt osaajat saatiin nopeasti työhaastatteluun ja töihin. Yleistynyt etäopiskelu mahdollisti opiskelijoille uusia tapoja sovittaa…
Työntekijän palkkaamisesta aiheutuu työnantajalle lukuisia muitakin kuluja kuin työntekijän palkka. Seuren asiantuntija Sylvi kertoo, miten henkilöstövuokraus säästää rahaa ja aikaa….
Henkilöstövuokrauspalvelua tuottavan yrityksen tehtävä on selkeä. Sillä pitää olla osaavia ammattilaisia asiakkaalle silloin, kun asiakas ammattilaisia tarvitsee. Uudella Kysy Sylviltä…
Työssäni minua kannustaa ajatus siitä, että tiedän tekeväni asiakkaidemme jokapäiväisen toiminnan kannalta merkittävää työtä. Työnkuvaani Seurella kuuluu asiakkaidemme kokonaisvaltainen asiakaspalvelu:…