Seuren toimitusjohtaja uusiin haasteisiin

Seuren toimitusjohtaja Anne Sivula siirtyy uusiin tehtäviin talon ulkopuolelle. Sivulan irtautuminen hänen nykyisistä tehtävistään tapahtuu loppuvuoden 2021 aikana, ja Seuren hallitus on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan haun.

Vuodesta 2014 Seurea johtanut Sivula kertoo halunneensa vielä etsiä uusia haasteita urallaan.

”Kahdeksan vuotta on pitkä aika missä tahansa roolissa, mutta erityisesti toimitusjohtajana. Olen jo jonkin aikaa pohdiskellut mahdollisuutta olla mukana uuden rakentamisessa vielä työurani aikana, ja nyt siihen tarjoutui yllättäen tilaisuus. Ja vaikka päätökseni onkin henkilökohtaisesti myös haikea, on hetki vaihdokselle sopiva, sillä Seurella on loistavat mahdollisuudet menestyä nyt ja tulevaisuudessa. Yritys on hyvissä taloudellisissa kantimissa ja sillä on selkeä tulevaisuuden visio.”

Seuren hallituksen puheenjohtajan Satu Heikintalon mukaan uuden toimitusjohtajan haku on käynnistetty välittömästi hallituksen johdolla.

”Meille on nyt muodostunut selkeä näkemys siitä, että haluamme löytää ihmisen, joka osaa ottaa ohjakset tänä syksynä työstetyn strategiapäivityksemme valmistelutyön pohjalta. Aiomme avoimesti katsoa kaikkia vaihtoehtoja niin talon sisältä kuin ulkoa. Tärkeintä on, että saamme mahdollisimman saumattomasti jatkettua Annen ja Seuren johtoryhmän aloittamaa strategia- ja muutostyötä ja näin varmistaa Seuren menestyksen jatkumisen.”

Sivula jatkaa tehtävissään vuodenvaihteeseen 2021-2022 saakka, ja siirtyy sen jälkeen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen HR-valmistelujohtajan tehtäviin. Seuren hallitus, johtoryhmä ja koko henkilöstö haluavat lämpimästi onnitella Annea uusista tehtävistä ja kiittää siitä hienosta työstä, jolla hän on uudistanut Seurea näinä vuosina.