Esikoiseni matka kunnallisessa päivähoidossa kesti viisi vuotta. Sen päättyminen sai hänet haikeaksi. Kerran tyttäreni muisteli ääneen omia hoitajiaan ja totesi painokkaasti: ”Mun lempihoitaja on Saara, tiiäksä miks? Se on paras halaamaan!”
Vuosien kasvatuskumppanuuden jälkeen tiesin Saaran olevan mainio ja ammattitaitoinen lastentarhanopettaja. Aikuisuuksissani silti ensin hätkähdin, sitten ilahduin: se oli kuusivuotiaan suoruudella ja tinkimättömyydellä sanoitettu asiakaskokemus. Ja mahdollisesti paras tunnustus, jonka varhaiskasvattaja voi työstään saada.
Olen sittemmin pohtinut ”hyvän halauksen” anatomiaa. Miten paljon muuta halaus onkaan kuin vain fyysinen ele? Se on hyväksyntää ja arvostamista. Toisen kohtaamista, kuulluksi ja nähdyksi tulemista. Huolenpitoa, myötätuntoa ja välittämistä. Varhaiskasvattajan ammatillisesta roolista käsin se on ennen kaikkea vastuun ottamista ja kantamista.
Luottamusta maailmaan rakentava pieni ihminen tarvitsee läikkyviä tunteitaan varmasti kannattelevan turvallisen aikuisen.
Hyvän varhaiskasvatuksen toteutuminen keikkatyössä
Uusissa valtakunnallisissa varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa varhaiskasvatus määritellään pedagogisesti painottuneeksi kasvatuksen, hoidon ja opetuksen kokonaisuudeksi. Varhaiskasvatuksen toiminta- ja oppimisympäristöissä painotetaan yhteisöllisyyttä, vuorovaikutusta ja osallisuuden kokemusta.
Hyvä halaus näyttäytyy oikeastaan avaintekijänä siinä, että varhaiskasvatuksessa onnistutaan pedagogisten tavoitteiden saavuttamisessa. Turvallinen oppimisympäristö luo kasvamisen ja oppimisen edellytykset.
Tutun aikuisen läsnäolo ja syli on hyvän varhaiskasvatuksen perusta.
Keikkatyöntekijän arki lähtee usein toisenlaisista lähtökohdista kuin varhaiskasvatuslaissa mainitut ”mahdollisimman pysyvät vuorovaikutussuhteet lasten ja kasvatushenkilöstön välillä”. Varhaiskasvatussuunnitelma on kuitenkin jokaisen päivähoidossa tai esiopetuksessa työskentelevän – siis myös Seuren työntekijän – työväline.
Minä teen työtäni rekrytoijana ajatuksella, että lastenhoitaja saapuu työvuoroonsa mukanaan paljon muutakin kuin ”lisäkädet”. Haluan kannustaa ja vähän haastaakin työnhakijaa rakentamaan omaa rooliaan vaihtuvien kasvatusyhteisöjen vahvistajana ja vuorovaikuttajana.
On ratkaistava aina uudelleen se tapa, jolla toteuttaa omaa kasvattajuuttaan, hoitajuuttaan ja opettajuuttaan uusissa kohtaamisissa. Tarvitaan rohkeutta, herkkyyttä, heittäytymistäkin.
Millainen halaaja sinä olet?
