Ihana, kamala etätyöhaastattelu

,

Etätyöhaastattelut ovat yleistyneet viimeisen parin vuoden aikana valtavasti, ja niistä on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus. Monia etätyöhaastattelu voi kuitenkin jännittää. Haastattelussa käytetyt etäyhteydet ja tekniikka tuovat oman haasteensa haastattelutilanteeseen, ja kameran edessä esiintyminen voi mietityttää. Toisaalta hyviäkin puolia etähaastattelussa on, kun osallistua voi joustavasti mistä vain eikä aikaa kulu matkoihin. Hyvällä valmistautumisella taklaat teknisen…

Valmistaudu etähaastatteluun huolella

Tarkista, että sait kutsun sähköpostiisi. Hyvissä ajoin ennen etätyöhaastattelua on hyvä tarkistaa, että olet saanut linkillisen kutsun haastatteluun. Etähaastatteluita tehdään useilla eri ohjelma-alustoilla, mutta yhteistä kaikille on kutsulinkki. Linkki tulee useimmiten sähköpostiin, ja sitä klikkaamalla pääsee osallistumaan haastatteluun.

Meillä Seuressa on käytössä Teamtailor-niminen haastattelualusta. Linkillinen haastattelukutsu lähtee meiltä välittömästi kaikille haastatteluun pyydetyille. Jos linkillistä kutsua ei tule eikä se löydy roskaposteistakaan, soita meille numeroon 09 329 73300, niin lähetämme sinulle uuden kutsun.

Siirrä todistukset sähköiseen muotoon. Haastattelija pyytää usein työ- ja tutkintotodistuksia tukemaan työnhakuprosessia. Todistukset kannattaakin olla valmiina sähköisessä muodossa, jotta pystyt helposti lähettämään ne. Todistusten ollessa paperisessa muodossa on helpointa kuvata todistukset kännykällä ja tallentaa todistukset kuvina omaan puhelimeen tai tietokoneelle. Kännykkäkuvien laatu on yleensä riittävää tasoa todistusten tarkastusta varten.

Valitse itsellesi sopivin tapa osallistua

Valitse tietokone tai kännykkä. Etähaastatteluun voi osallistua tietokoneella tai puhelimella. Kummatkin laitteet käyvät hyvin, eikä eroa haastattelutilanteessa juurikaan ole. Tietokoneella osallistuessa kuva voi skaalautua paremmin, kun taas puhelimella kuvakulmaa on helpompi vaihtaa. Valitse vapaasti haastattelutilanteeseen laite, joka sopii sinulle parhaiten.

Löydä itsellesi sopiva haastattelupaikka. Haastattelupaikaksi kannattaa valita tila, jossa pystyt keskittymään ja jossa tunnet olosi mukavaksi. Paikkaa valitessa kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, että pystyt puhumaan itsestäsi avoimesti eikä tarvitse huolehtia mitä ympärillä olevat kuulevat.

Aina haastattelupaikkaa ei kuitenkaan pysty valitsemaan, tai suunnitelmiin tulee viimehetken muutoksia. Vaikka haastattelupaikka on tärkeä osa haastattelua, ei elämisen ääniä tarvitse pelätä. Etähaastattelussa lapset ja lemmikin ovat osa normaalia elämää, eivätkä haastattelijat pienestä hätkähdä. Turha siis harmitella, jos kipeä lapsi vilahtaa kuvassa tai jos haastattelupaikkana on kiireen takia oma auto.

Ole oikeaan aikaan paikalla. Etätyöhaastattelussa, niin kuin tavallisessakin, on tärkeää olla oikeaan aikaan haastattelussa. Vaikka itse haastattelu alkaakin tarkasti tiettyyn aikaan, on hyvä olla koneella jo muutamaa minuuttia aiemmin. Rauhallinen hetki ennen haastattelua auttaa rentoutumaan, ja pystyt paremmin keskittymään tulevaan.

Testaa ja loista

Testaa laitteiden toimivuus. Kameran ja äänien asetukset on hyvä tarkistaa ennen haastattelun alkua. Varsinkin, jos et ole aikaisemmin käyttänyt puhelinta tai tietokonetta haastattelutilanteissa, on syytä tarkistaa, että olet myöntänyt ohjelmille luvan käyttää laitteen kuvaa ja ääntä.

Haastattelualustoilla myös kuvan rajaus voi muuttua, kun haastattelu alkaa ja haastattelija tulee mukaan alustalle. Jos rajaus mietityttää ja pelkäät, ettet näy hyvin haastattelijalle, voit hyvin kysyä, näkyykö kuvasi hyvin ja kuuluuko äänesi selkeästi. Haastattelijalla itsellään voi myös olla samoja haasteita, joten alkutsekkaus on hyödyllistä molemmille osapuolille.

Röyhistä rintaa, sinä osaat tämän. Tärkeintä työhaastatteluun valmistautumisessa on luottaa itseensä ja osaamiseensa. Haastattelutilanteessa omaa osaamista kannattaakin tuoda laajasti esille ja kertoa tarkkaan edellisistä työ- tai harjoittelukokemuksista. Oman motivaation tuominen esille on myös tärkeää, ja se välittyy positiivisena asiana haastattelijalle. Työstä saa olla innostunut ja se kannattaa näyttää haastattelussa. Tsemppiä tuleviin etätyöhaastatteluihin!

Tilaa uutiskirjeemme

Saat noin kerran kuukaudessa tietoa valitsemiltasi aloilta sekä uusimmat työpaikkailmoituksemme.