Sairaan hyvä hoitaja – keikkailu Seuren kautta opettaa

Vaihtelu ja valinnanvapaus olivat ne asiat, joita itse kaipasin työnteolta pitkään samassa palvelutalossa lähihoitajana työskenneltyäni.

Aloin kaipaamaan uusia haasteita, kehittymismahdollisuuksia ja toimintatapoja. Halusin avartaa näkemystäni hoitoalasta. Keikkailu Seuren kautta oli ratkaisu.

Jollekin sama työpaikka, jossa potilaat ovat tuttuja, voi olla turvallinen ja toimiva ratkaisu. Itse kuitenkin koin, että olin tavallaan juuttunut aloilleni ja halusin edetä urallani. Aloitin sairaanhoitajakoulun ja sen myötä keikkailun Seurella. Aluksi jatkoin aiemmin oppimaani toimintatapaa ja keikkailin vain muutamassa tutussa palvelutalossa. Pikkuhiljaa halusin kuitenkin ottaa askelia eteenpäin ja nähdä, mitä kaikkea hoitoalalla olisi tarjota.

Harjoittelujaksojen myötä uusia työskentelymahdollisuuksia

Nykyään keikkailen sairaaloiden vuodeosastoilla, palvelutaloissa, kehitysvammaisten ryhmäkodeissa ja silloin tällöin myös päiväkodeissa. Vaihtelevuutta riittää vuorosta toiseen ja jokainen päivä on todellakin erilainen. Positiivisena olen kokenut sen, että sitä mukaa, kun saan kokemusta sairaanhoitajakoulussa käymieni harjoittelujaksojen myötä, saan Seuren kautta uusia työskentelymahdollisuuksia erilaisiin keikkapaikkoihin.

Usein törmään kysymykseen, että miten uskallan mennä niin erilaisiin työpaikkoihin keikoille. Mietin aina, mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua. Jokainen uusi keikkapaikka on mahdollisuus ja opettavainen kokemus.

Keikkailu Seuren kautta antaa vapauden valita

On hienoa, että meillä seurelaisilla on aina oikeus valita mihin menemme keikalle, ja toisaalta, minne emme välttämättä enää halua mennä uudelleen. Suurin osa keikkapaikoista on kuitenkin ollut positiivinen kokemus ja opettanut paljon uutta; erilaisten ihmisten kanssa työskentelyä, erilaisten asiakkaiden ja potilaiden kohtaamista, monien potilastietojärjestelmien käyttöä ja mikä tärkeintä – opettanut uusia piirteitä itsessäni ja tukenut matkaani kohti sairaanhoitajan uraa.

Uskon, että tulevat työnantajatkin osaavat arvostaa kokemusta hoitoalan monelta eri osa-alueelta. Koen, että ymmärrän potilaan hoitopolun etenemisen nyt paljon paremmin kuin ennen. Lisäksi keikkailu Seuren kautta luo mielekästä vaihtelua arkeen koulun ohelle. Se aiemmin kaipaamani vaihtelu on nyt osana jokaista työpäivääni, ja siitä osaan olla kiitollinen.