Soten vuoden paras työkohde – Jorvin sairaala

Seure järjesti alkuvuoden aikana työntekijöilleen kyselyn, jossa oli mahdollista äänestää mielestään vuoden 2018 parasta työkohdetta. Äänioikeutettuja olivat kaikki Seuren kautta vuoden aikana työskennelleet, ja vastauksia kyselyyn kertyikin noin 1300. Parhaat työkohteet valittiin kaikilta Seuren neljältä päätoimialalta. Nyt esittelyssä sosiaali- ja terveydenhuollon osalta voittajakohteeksi noussut Jorvin sairaala, jonka osastojen arjessa seurelaiset ovat päivittäin mukana!

Espoon Karvasmäellä, Turuntien varressa sijaitseva Jorvin sairaala on osa Helsingin yliopistollista keskussairaalaa. Vuonna 1976 käyttöön vihityssä sairaalassa hoidetaan tänä päivänä muun muassa kirurgisia, psykiatrisia, lastentautien, synnytysten, keuhkosairauksien, neurologian sekä sisätautien potilaita. Lisäksi on eri alojen poliklinikoita sekä tukitoimintoja.

Jorvin päivystys- ja valvontaosaston osastonhoitaja Virve Mäkiranta uskoo talossa vallitsevan yhteisöllisyyden, erityisen Jorvi-hengen, vaikuttaneen sairaalan valintaan vuoden parhaaksi työkohteeksi. Tätä näkemystä tukevat myös työntekijöiden äänestyksen yhteydessä antamat perustelut. Mäkiranta painottaa edelleen hyvää vastaanottoa ja yhteishengen merkitystä: ”Vaikka työ olisi muuten palkitsevaa, jos ei koe olevansa tiimin jäsen, ei välttämättä halua enää palata.”

”Tunsin itseni todella tervetulleeksi ja työtäni arvostettiin.”

Mäkiranta kertoo päivystys- ja valvontaosastolla keikkailevien olevan pääsääntöisesti ennestään tuttuja sijaisia, mutta myöntää, että laajempikaan sijaispooli ei olisi pahitteeksi. Hän kertoo vuorossa olevan myös yleensä aina sen verran henkilökuntaa, että yksin keikkalaisen ei tarvitse jäädä. ”Kysymällä selviää yleensä aina”, Mäkiranta tiivistää.

Seuren kautta työskentelevä Torbjörn ”Tobbe” Andersson ei ole lainkaan yllättynyt Jorvin sairaalan valinnasta vuoden parhaaksi työkohteeksi: ”Jorvissa on parhaimmat mahdollisuudet kehittyä ja todella mukava työporukka. Ihan sama oikeastaan, että millä osastolla on ollut, aina otettu todella hyvin vastaan.” Useilla osastoilla keikkaillessaan hänen ei ole koskaan tarvinnut tuntea itseään ulkopuoliseksi.

”Keikkalainen otetaan hyvin vastaan ja tämän osaamiseen luotetaan.

Omaa työssä viihtymistään lisääviksi tekijöiksi Tobbe nostaa hyvän vastaanoton ohella monipuoliset työtehtävät sekä itsensä kehittämisen: ”Se on juuri, mitä tulin hakemaan, ja sitä olen saanut. En voisi olla tyytyväisempi.”