Lentoja ja lapsia – Heidi nauttii kahdesta työstään

Heidi Juopperi on lentoemäntä, joka harrastaa keikkatyötä. Päiväkotikeikalla Heidi lunastaa lasten luottamuksen heittäytymällä ja höpsöttelemällä.

Kun Heidin kaksi poikaa menivät päiväkotiin 17 vuotta sitten, kyseessä oli Heidille täysin vieras maailma, johon hän välittömästi ihastui:

– Jotenkin siellä oli niin ihana tunnelma. Mä olisin halunnut itse jäädä sinne aina, ja silloin jo mietin, että se sopisi hyvin tähän mun lentoemännän homman sivuun.

Ovet keikkatöihin päiväkodeissa eivät kuitenkaan avautuneet, sillä Heidillä ei ollut tarvittavaa kokemusta. Vuosia myöhemmin koronapandemia puuttui peliin.

– Lentoemännät joutuivat pakkolomalle, niin silloin oli pakko miettiä, että mitä muuta sitä tekisi, jos ei enää olisikaan niitä hommia, Heidi kertoo.

Heidi nappasi TE-toimiston kautta lähihoitajan tutkintoon johtavan kurssin ja ryhtyi opiskelemaan. Omien lasten päiväkotiajoilta tuttu päiväkodin johtaja puolestaan nappasi Heidin opintoihin kuuluvaan harjoitteluun päiväkotiinsa. Harjoittelun jälkeen Heidi haki ja pääsi Seureen keikkailemaan.

Keikka tutussa päiväkodissa maadoittaa

Lentoemännän työ on epäsäännöllistä, ja se vie Heidiä ympäri kotimaata, Eurooppaa ja kaukomaita. Työputkien välissä on pitkiä pätkiä vapaata. Vapaillaan Heidi käy mielellään keikalla, ja kaikista mieluiten tutussa päiväkodissa – siinä samassa, jossa omat lapset vuosia sitten olivat.

Lentäessä Heidillä on vastassaan aina uudet asiakkaat. Työkaverit ovat toisinaan tuttuja, usein ventovieraita. Siksi Heidistä on ihanaa mennä lastenhoitajan keikalle läpeensä tuttuun päiväkotiin.

– Se jotenkin maadoittaa mut maailmaan, kun tiedän, että mulla on yksi paikka, jossa mulla on tutut ihmiset.

Heidi on löytänyt kahdesta erilaisesta työstään samoja piirteitä. Katso videolta, mikä yhdistää lentoemännän ja lastenhoitajan työtä:

“Sitten ne menee pissalle, ja sitten ne lähtee pois. Ihan sama homma molemmissa paikoissa.”

Keikkatyö on harrastus, josta saa rahaa

Toisinaan Heidi on saanut vastata ihmettelyyn siitä, miten hän jaksaa päätyönsä lisäksi tehdä keikkaa.

– Kuluuhan ihmisillä aikaa harrastuksiinsa. Minun harrastuksessani raha vain kulkee minulle päin, eikä minulta pois, Heidi nauraa.

Viisi vuotta sitten eronnut Heidi asuu Vantaalla 19- ja 18-vuotiaiden poikiensa sekä 2-vuotiaan mäyräkoira Sirpan kanssa. Heidi iloitsee siitä, että keikkailun myötä hän on tutustunut naapurustonsa ihmisiin. Sirpan kanssa lenkkeillessä päiväkodista tutut lapset tunnistavat ja tulevat tervehtimään ja rapsuttamaan Sirpaa.

Heidi kokee lunastavansa lasten luottamuksen heittäytymällä.

– Mä saatan hömpsötellä aika herkästi ja juosta kilpaa lasten kanssa pihalla.

Lisäksi Heidi arvelee, että tässä asiassa ikä on hänen puolellaan.

– Ehkä mua pidetään vähän jo semmoisena mummoikäisenä siellä.

Seurelaisten Ystäväkirjassa Heidi Juopperi

Lapsuuden haaveammattisi

Muotisuunnittelija. Ja myös linja-auton rahastaja. Olen päätynyt toisenlaisen liikennevälineen käytävälle, joten sehän on melkein sama asia.

Mistä haaveilet nyt?

Nuorempi poikani on muuttamassa Rovaniemelle pelaamaan lätkää. Toivon, että hän viihtyisi siellä. Lisäksi tietysti toivon, että pysyisin itse terveenä, että voisin jatkaa työntekoa. Tykkään tehdä töitä ja haluan jatkaa niin kauan kuin pystyn. Kun jään eläkkeellä lentoemännän työstä, aion jatkaa keikkailua päiväkodeissa.

Lempipaikkasi

Koti.

Mistä nautit lastenhoitajan työssäsi?

Tunnen oloni aina tervetulleeksi, kun menen päiväkotiin keikalle. Minut on yllättänyt se, miten lapset tykkäävät musta. Lapset huutavat nimeäni aina, kun menen paikalle. Se on kivaa! Koen olevani hyvä varsinkin ujojen lasten kanssa. Olen itsekin aina ollut vähän ujo, joten osaan asettua näiden lasten asemaan.

Mitä teet vapaa-ajalla?

Tykkään tehdä pitkiä metsälenkkejä mäyräkoiramme Sirpan kanssa ja käydä teatterissa. Jos minulla on ihan tyhjä päivä, tulen mielelläni Helsinkiin, kaupunkiin kävelylle ja käyn vaikkapa museossa. Duolingossa olen opiskellut italiaa kohta vuoden. Lisäksi surffailen somessa ja katselen telkkaria.

Mottosi

Hankin itselleni hiljattain ihan oikean ystäväkirjan ja olen työkavereiltani pyytänyt siihen kirjoituksia. Varastan yhden ajatuksen sieltä:

Ei kannata murehtia etukäteen, koska silloin voi joutua murehtimaan kahteen kertaan.

Erityistaitosi

Olen hyvä kutomaan villasukkia.

Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt?

Uusi kylpyhuone. Kaikki on uutta ja kiiltää. Rahat menivät kylppäriremonttiin, mutta pakko se oli tehdä. Siellä me nyt istumme Sirpan kanssa ja katsomme, kun pesukone pyörii.

Mikä on parasta Seuressa?

Joustavuus. Voi pienellä varoitusajalla ottaa keikan ja mennä töihin. Palkanmaksu on tullut virheettömästi aina.

Kumman valitset, Heidi?

Seurelaisten Ystäväkirja kertoo ihmisistä #hyvässäseuressa – elämästä, työstä ja kaikesta siltä väliltä. Tämä on Seurelaisten Ystäväkirjan yhdeksäs osa.

Sinua voisi myös kiinnostaa