Eläkkeellä on vapaus valita työ

Maritta Opas harrastaa lattaritansseja – ja töiden tekemistä. Oppaalla on takanaan 68 vuotta hyvää elämää, 43 vuotta päiväkodin johtamista ja pian kaksi vuotta keikkailua.

Oli kulunut kahdeksan kuukautta eläkkeelle jäämisestä, kun Maritta Oppaan puhelin soi helmikuussa 2021. Soittaja oli entinen kollega, tuttu päiväkodin johtaja. Viesti kuului, että meiltä puuttuu kasvattajia, menepä Seureen ja tule meille töihin.

Eläkkeelle jäädessään Opas vannoi, että Seureen hän ei mene eikä ainakaan omalle alueelleen töihin. 43 vuotta päiväkodin johtajana sai luvan riittää. Helmikuinen puhelu kuitenkin muutti kaiken.

– Olen ihan hurahtanut tähän sijaishommaan. Mistään ei saa niin välitöntä palautetta työstään kuin tässä, kun lapset katsovat silmiin ja juoksevat halaamaan, kun tulen töihin, Opas huokaa.

Viikossa sopivasti kaikkea

Maritta Opas pyörsi päätöksensä ja lähetti työhakemuksen Seureen. Nyt hän työskentelee yleensä kahdesta neljään päivään viikossa. Uusi viikko alkaa kalenterin ja työvuorojen tarkistamisella.

– En ole tekninen ihminen yhtään, mutta jopa minulle Seuren järjestelmä on helppo. Ei tarvitse kuin osata painaa vihreää täppää, Opas nauraa kertoessaan työvuorojen varaamisesta.

Oppaan elämään kuuluu töiden lisäksi tanssiharjoitukset, parisuhde, lapset ja lapsenlapset sekä ystävät.

– Jos minua kysytään sijaiseksi, olen opetellut sanomaan ei, jos se ei sovi. Haluan, että viikossa on sopivasti kaikkea, ei mitään liikaa, Opas kertoo.

Ensimmäisillä keikoilla konkariakin jännitti. Vaikka takana oli yli 40 vuoden työura varhaiskasvatuksessa, Opas löysi itsensä pohtimasta, pystyykö hän täyttämään Seuren sijaiselle asetetut odotukset. Jännitys haihtui nopeasti. Pian tuore keikkalainen lähti kokeilemaan tuttujen päiväkotien lisäksi uusia työpaikkoja.

– Kerran varasin vahingossa väärän keikan. Ensin yritin perua sen, mutta sitten totesin, että menenpä kokeilemaan.

Työtä lapsen parhaaksi

Lasten hyvinvoinnin edistäminen on määritellyt Maritta Oppaan työuraa ja elämää. Nykyinen eläkeläinen ja Seuren keikkalainen on paitsi entinen päiväkodin johtaja, myös työnohjaaja, jolla on taskussaan perhepsykoterapeutin koulutus.

Oppaan mielestä varhaiskasvatustyössä parasta on tietoisuus siitä, että omalla toiminnalla on mahdollista vaikuttaa yksittäisen lapsen kenties koko tulevaisuuteen.

– Lapsen lapsuus on ainutkertainen ja koostuu hetkistä. Voin tarjota sellaisia hetkiä, joissa lapsi voi kokea olevansa arvokas, Opas pohtii.

– Päiväkodin johtajana koin, että kasvattajien kanssa yhdessä pystyimme vaikuttamaan ison joukon lapsia elämään.

Keikkatyössä lapsen luottamus lunastetaan kohtaaminen kerrallaan. Opas kertoo, että kun keikalla löytää itsensä lattiatasosta useammin kuin seisoskelemasta, lapset tulevat luo, ottavat kontaktia, tuovat kirjan ja tulevat syliin.

Työstä virtaa ja euroja matkakassaan

Opas on kiitollinen siitä, että on saanut elää terveenä ja jaksaa yhä työskennellä. Myös aito palo työhön antaa virtaa. Hän nauraa, että keikkailu on silti aivan eri asia kuin päivätyö aikoinaan.

– Nyt olen lomalla 24/7 ja harrastan työntekoa, tämä on erittäin miellyttävää.

Keikkailun hyviin puoliin kuuluu myös se, että voi elää vähän väljemmin taloudellisesti. Keikkatyöstä kertyy mukavaa matkakassaa esimerkiksi alkuvuoden Madeiran tanssileirille, jonne Opas on lähdössä miehensä kanssa. Hän kertoo, että palkka on tullut tilille aina oikein ja ajallaan.

Opas saavutti hiljattain virallisen 68 vuoden eläkeikänsä. Töitä hän arvelee tekevänsä niin kauan, kun innostus pysyy yllä.

– Onneksi minulla on ystävä, joka kyllä sanoo, milloin on aika lopettaa, jos en itse sitä tajua, Opas sanoo ja nauraa makeasti.

Lue lisää eläkkeellä työskentelystä.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat noin kerran kuukaudessa tietoa valitsemiltasi aloilta sekä uusimmat työpaikkailmoituksemme.