Vuoden 2021 paras sosiaali- ja terveysalan työkohde – Etelä-Leppävaaran kotihoito

Leppävaaran kotihoidon tiimit ovat vuosien ajan saaneet seurelaisilta kiitosta kuuluen toimialansa suosituimpien työkohteiden joukkoon. Etelä-Leppävaaran kotihoito äänestettiin jo vuonna 2019 toiseksi ja tällä kertaa kohdalle osui valinta sosiaali- ja terveysalan vuoden parhaaksi työkohteeksi.

Etelä-Leppävaaran kotihoidolla on tällä hetkellä kaksi toimipistettä. Leppävaaran elä ja asu -keskuksen yhteydessä toimii niin sanottu pohjoisen tiimi, kun taas etelän tiimin tilat löytyvät muutaman sadan metrin päästä Huvilinnantieltä. Elä ja asu -keskukselta käsin operoi lisäksi Leppävaaran kotihoidon kokonaisuuteen kuuluva Mäkkylän tiimi.

– Perehdytys ei ole meillä tyrkyttävää vaan opastuksellista, jolloin aikaa ja tilaa jää myös sijaisen kysymyksille, kertoo Pyry Huimasalo. Juuri perehdytyksen ja työkavereiden tarjoaman tuen hän arvelee olevan tärkeimpiä tekijöitä uuden työntekijän aloittaessa.

Samoilla linjoilla on myös Alexandra Brenner etelän tiimistä:

– Työhön opastus ei ole itseisarvo vaan sillä varmistetaan, että työntekijä pärjää myös kentällä. Loppujen lopuksi tavoitteena on kuitenkin taata paras mahdollinen palvelu ja hoito kotihoidon asiakkaalle.

Pohjoisen ja Mäkkylän tiimien toimitilat sijaitsevat Leppävaaran elä ja asu -keskuksella.

Työntekijämäärältään suurena kohteena Leppävaaran kotihoidossa työskentelee paljon tuttuja vakisijaisia, mutta ainakin Brennerin mukaan viime aikoina uusia naamoja on myös näkynyt aiempaa enemmän. Yleistäen voisi myös sanoa, että lyhyempien etäisyyksien eteläiselle alueelle hakeutuu nuorempia keikkalaisia kuin autolla liikuttaville alueille pohjoiseen ja Mäkkylään.

Pohjoisen tiimissä työskentelevällä Laura Oinosella on itselläänkin kokemusta Seuren kautta keikkailusta – hän teki hoitovapaansa aikana tuttuun työkohteeseen muutamia vuoroja kuukaudessa.

Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että arjen päivittäisen sujuvuuden kannalta seurelaisten merkitys on suuri ja sijaiset ovat arvokas apu.

– Loppuvuodesta taisi olla yksi ainoa päivä, ettei meidän tiimissä ollut yhtään sijaista, Oinonen tiivistää.

Keväällä Leppävaaran kotihoidossa on luvassa myös muutoksen tuulia työskentelytilojen osalta, kun etelän, pohjoisen ja Mäkkylän tiimit siirtyvät kevään aikana yhteisiin uusiin toimitiloihin.

Pyry Huimasalo, Alexandra Brenner ja Laura Oinonen

Vuoden paras työkohde 2021

Seuren työntekijät ovat saaneet ehdottaa suosikkityökohteitaan, ja ehdotusten pohjalta Seure on palkinnut vuoden 2021 parhaat työkohteet sosiaali- ja terveydenhuollossa, varhaiskasvatuksessa, opetuksessa ja palvelualoilla sekä parhaan ruotsinkielisen työkohteen.

Marras-joulukuun aikana toteutettu kysely keräsi lähes 600 vastausta. Parhaiden työkohteiden perusteluissa toistuvat samat tärkeät teemat – hyvä perehdytys, tasa-arvoinen kohtelu, arvostuksen tunne sekä palautteen tärkeys.

Lue kampanjasta lisää tästä.