Anni Kaplas: Freelancer-hoitajalla on vapaus valita työ- ja vapaapäivät

Olen seurelainen ja ylpeä siitä. Vuosi sitten irtisanouduin vakituisesta työstäni erikoissairaanhoidosta ja heittäydyin freelancer-hoitajaksi. Toimin rohkeasti, mutta olin luottavainen tulevaisuuteni suhteen. Seuren kautta töitä on riittänyt ja nyt minulla on ollut vapaus vaikuttaa työpäivien ja vapaapäivien määrään. Keikkatyö on tukenut työssäjaksamista sekä työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista.

Ammatiltani olen ensihoitaja ja sairaanhoitaja. Olen työskennellyt erikoissairaanhoidossa ja akuuttihoidossa seitsemän vuoden ajan. Työkokemukseni päivystyspoliklinikalta, teho- ja valvontahoidosta sekä työskentely leikkausosastolla on opettanut minut ammattitaitoiseksi ja haasteita pelkäämättömäksi akuuttihoitajaksi. Tästä kaikesta oppimastani olen kiitollinen aikaisemmille työnantajilleni.

Pääkaupunkiseudulla hoitajalla on vapaus valita työnsä

Työkokemukseni ja vahvan ammatillisen itsetuntoni turvin uskaltauduin tekemään spontaanin ratkaisun ja irtisanoutumaan vakituisesta työsuhteestani.

Minulla oli vahva luotto siihen, että täällä pääkaupunkiseudulla hoitajille riittää töitä ihan valittavaksi asti ja keikkailemalla pääsen näkemään ja kokemaan useampia erilaisia työtehtäviä sekä työpaikkoja.

Ihmisenä kuvailen itseäni sosiaaliseksi, tunnolliseksi, spontaaniksi ja innostun kaikesta uudesta ja mielenkiintoisesta asiasta heti. Teen asioita ”sata lasissa”, mutta samaan aikaan pitkästyn myös helposti. Olen siis aika äkkipikainen, mutta työntekijänä kovin tunnollinen ja kehittymismyönteinen.

Rakastan matkustelua ja viimeisen kuuden vuoden aikana olen viettänyt vuosilomani ulkomailla Euroopan rajojen ulkopuolella. Nämä matkat ovat olleet silmiä avaavia ja rentouttavia. Uudenlaiseen kulttuuriin ja paikallisten asukkaiden elämäntapaan tutustuminen, auringonlaskut, surffaaminen, luonnon kauneus, uudet ruokailukokemukset ja arjen kiireettömyys antavat vastapainoa fyysisesti rankkaan hoitotyön arkeen.

Matkoillaan Anni Kaplas nauttii surffaamisesta ja kauniista luonnosta.

Vapaus oli se mitä elämältäni halusin

Suurin syy työpaikastani irtisanoutumiseen oli jatkuva epävarmuus työvuorojen ja vapaapäivien sijoittumisesta. Aikaisemmin olen elänyt vain kolmen tai kuuden viikon sykleissä, jotka työvuoroni minulle määrittelivät.

En koskaan voinut suunnitella elämääni kuutta viikkoa pidemmälle, koska en tiennyt tulevia työvuorojani tai sitä, saanko toivomani vapaatoiveet työvuorolistoille. En ole koskaan aikaisemmin voinut lupautua tapaamaan ystäviäni tai kauempana asuvia sukulaisiani ennen kuin tiesin tulevat työvuoroni. Lisäksi koin jatkuvaa ahdistusta siitä, että vapaatoiveeni eivät toteutuisi ja joutuisin toistuvasti luopumaan itselleni tärkeistä asioista vuorotyöni vuoksi. Elin siis työt edellä, oma elämä toisena.

Viime vuonna päätin, että haluan elää vapaammin, enkä kadu tätä päätöstä. En ole koskaan ollut näin tyytyväinen työtilanteeseeni kuin nyt. Tiesin, että freelancerina minulla on enemmän vapautta. Vapaus oli se mitä oikeasti elämältäni halusin.

Oma elämä ensin, vasta sitten voidaan miettiä työvuoroja

En halua olla sidottuna yhteen työpaikkaan kiinni koko lopun elämääni. Nyt minulla on mahdollisuus kokeilla uutta ja saada uusia haasteita työtehtäviini. Työskentely Seuren kautta auttaa suunnittelemaan elämää vapaammin.

Pystyn ensin kalenteroimaan itselleni tärkeät menot, tapaamiset, juhlat ja lomamatkat ja vasta sitten sovin työt haluamilleni päiville. Tekemieni työtuntien määrä on sama kuin aiemmissa työpaikoissani, mutta nyt saan vapaasti itse vaikuttaa työvuoroihini. Voin itse valita, teenkö aamu-, ilta- vai yövuoroa ja mihin työpisteeseen nämä vuorot sijoittuvat. Vaihtelu virkistää ja siksi olen kiitollinen Seurelle tästä vapaudesta.

Keikkatyön vapaus mahdollistaa viikot palmujen alla

Keikkatyö sopii minulle, koska tässä kohtaa en kaipaa elämääni pitkiä työsuhteita tai säännöllistä elämäntyyliä. En vielä tiedä, mihin tulevaisuudessani asetun tai asetunko ollenkaan. Työrintamalla on vilkasta, joten sanoisin sen olevan minun etuni.

Nyt tuntuu, että haluan oppia ja nähdä lisää työrintamalla. Ehkä vakiintunut elämäntyyli odottaa minua tulevaisuudessa, mutta vielä ei ole sen aika. Kohta hyppään taas lentokoneeseen ja vietän palmujen alla seuraavat kuusi viikkoa, nautin lämmöstä ja tästä vapaudesta, jotka keikkatyöt minulle mahdollistavat.

Kiitos tästä vapaudesta, Seure.

Tilaa Seuren uutiskirje, niin saat noin kerran kuukaudessa tietoa valitsemiltasi aloilta sekä uusimmat työpaikkailmoituksemme.