Vuoden 2019 paras sosiaali- ja terveysalan työkohde – Järvenpään kotihoito

Järvenpäässä sijaitseva Järvenpään kotihoito nappasi tänä vuonna palkinnon parhaana sosiaali – ja terveysalan työkohteena.

Seurelaiset ovat jo toistamiseen äänestäneet mielestään vuoden parhaat työkohteet. Vuoden paras työkohde- kampanjalla haluamme palkita työkohteita, joissa hyvä vastaanotto ja positiivinen suhtautuminen seurelaisiin toteutuu.

Vuoden 2019 paras työkohde palkinto annetaan tunnustuksena vuokrahenkilöstön hyvästä kohtelusta ja työhyvinvoinnin edistämisestä. Äänestyksen perusteluissa toistuu samat tärkeät teemat: hyvä perehdytys, tasa-arvoinen kohtelu, hyvä yhteishenki, tunne porukkaan kuulumisesta ja palautteen saaminen omasta työstä. Kiitos kaikille 1407 äänensä antaneelle seurelaiselle!

Joustavasti voi valita vuoroja. Sinua kuunnellaan ja tarpeet otetaan huomioon. Esimiehet ja työkaverit on ihan parhaimpia. ”

Minut otettiin innolla ja ilolla vastaan. Ammattitaitoani arvostetaan ja työpanostani muistetaan kehua säännöllisesti. On mukava mennä töihin. ”

Palkintojen jaossa oli mukana iso joukko Järvenpään kotihoidon henkilökuntaa sekä Seuren työntekijöitä.

Toimivaan perehdytykseen halutaan panostaa

Hoitotyön esimies Pirkko Toivanen, lähihoitaja; toiminnanohjaaja Susanna Pajula ja sairaanhoitaja Eeva-Riitta Lindholm kertovat uskovansa Järvenpään kotihoidon voittaneen hyvän työporukan ja yhteishengen ansiosta. Perehdytykseen Järvenpään kotihoidossa on panostettu erityisen paljon ja sitä pyritään kehittämään jatkuvasti. Keikkatyöntekijöillä on kaksi perehdytysvuoroa, toinen sairaanhoitajan ja toinen lähihoitajan matkassa. ”Suhtaudumme joustavasti seurelaisten toiveisiin työajoista ja keskustelemme työnjaosta yhdessä työntekijöiden kanssa. Uskon tämän parantavan sijaisten viihtymistä meillä”, Pajula kuvailee.

Hoitotyön esimies Pirkko Toivanen (oik.), toiminnanohjaaja Susanna Pajula (kesk.)  ja sairaanhoitaja Eeva-Riitta Lindholm (vas.) kuvailevat Järvenpään kotihoidon työilmapiiriä hyväksi ja panostuksen perehdytykseen näkyvän työntekijöiden tyytyväisyytenä.
Pirkko, Susanna ja Eeva-Riitta kertovat, miksi Järvenpään kotihoito valittiin heidän mielestään Vuoden parhaaksi työkohteeksi.

Joustavuus ja työnjaon suunnittelu toimivat Järvenpään kotihoidossa

Seuren kautta Järvenpään kotihoidossa lähihoitajana työskentelevät Janne Fagerlund ja Kati Pihkala pitävät Järvenpään kotihoidon työilmapiiriä hyvänä ja työporukkaa mahtavana. ”Täällä löytyy myös ymmärrystä omille menoille ja elämäntilanteelle, jotka otetaan työnjaon suunnittelussa huomioon”, Fagerlund ja Pihkala kiittelevät. Erikoisuutena Järvenpään kotihoidossa on kattava perehdytys, sillä uusilla työntekijöillä on alussa peräti kaksi perehdytysvuoroa.

Seuren kautta Järvenpään kotihoidossa työskentelevät lähihoitajat Janne Fagerlund
ja Kati Pihkala kiittelevät joustavuutta ja hyvää työilmapiiriä.
Janne ja Kati kehuvat Järvenpään kotihoidon mukavaa työporukkaa ja ilmapiiriä.
Seure

Seure

Seure on kunta-alan henkilöstöosaaja. Tehtävämme on turvata asiakkaidemme henkilöstön saatavuus. Työntekijöillemme tarjoamme monipuolisia ja joustavia työmahdollisuuksia.