Nauru raikaa kokoushuoneessa Hakunilan ostoskeskuksen yläkerrassa. Koolla on työporukka, jolla on aihetta iloon. Seurelaiset ovat valinneet Hakunilan kotihoidon vuoden 2023 parhaaksi sote-alan työkohteeksi. Olisiko naurulla osuutta asiaan?
– Täällä on tosi huumorintajuista porukkaa töissä, kertoo lähihoitaja Anniina Ruotsalainen.
Ruotsalainen on työskennellyt Hakunilan kotihoidossa pian 10 vuotta. Hän tuli taloon opiskelijana harjoitteluun, sitten kesätöihin ja lopulta tiimin vakituiseksi jäseneksi. Edessä häämöttää tauko työelämästä. Ruotsalainen odottaa perheeseensä pienokaista.
– Me tarvitsemme seurelaisia porukkaamme. Ei pärjättäisi ilman. Asiakkaita tulee lisää, on lyhytaikaisia poissaoloja ja pidempiä, niin kuin näitä äitiysloman sijaisuuksia, kertoo tiimin vetäjä Päivi Kallio.
Kallion virallinen titteli on lähijohtaja. Pomon työhuoneen oven pielessä olevassa kyltissä lukee lähiöjohtaja.
– Tämä on tätä meidän huumoria, Kallio nauraa.
Käytävän varrelta löytyy tyhjä huone ja huoneesta kissan kuvilla vuorattu työpiste.
– Me järjestettiin Merville tällainen yllätys odottamaan lomalta paluuta. Mervi siis vihaa kissoja, Ruotsalainen virnistää.
Ammattilaiset pöydän ympärillä sanovat ääneen tosiasian: työ kotihoidossa on raskasta.
– Siksi meillä on välillä roisiakin huumoria. Se auttaa jaksamaan, Ruotsalainen sanoo.
Perehdytys on avain onnistuneeseen keikkaan
Vuoden paras työkohde -tunnustuksen saamiseen on vaadittu muutakin kuin mustaa huumoria. Näin seurelaiset kuvailevat Hakunilan kotihoitoa työpaikkana:
”Hyvä työilmapiiri ja auttavaiset kollegat.”
”Aina otetaan keikkalaiset hyvin vastaan ja neuvotaan pyytämättä ja varmistetaan hyvä keikkailukokemus, jotta on aina mukava palata kohteeseen. Hyvä porukka, johon helppo ’ulkopuolisenkin’ päästä mukaan!”
”Hyvä perehdytys, kohtuulliset työlistat ja hyvä työyhteisö. Aina apu puhelimen päässä.”
”Olo oli kuin olisi kotiin mennyt. Huolehdittiin keikkalaisesta ja perehdytettiin. Paikka, jonne menee mielellään uudestaan.”
Apulaisosastonhoitaja Sari Pehkonen kertoo, että heillä uuden seurelaisen perehdytys menee jo rutiinilla:
– Käydään läpi listat, näytetään, missä voi syödä ja mistä löytyy vessa. Huomioidaan, mitä keikkalainen tarvitsee. Yksi tarvitsee enemmän ohjausta ja toinen vähemmän.
Kallio kuulee lähiöjohtajan työhuoneensa avonaisesta ovesta kaiken, mitä työpaikan avainkaapilla tapahtuu.
– Siellä neuvotaan uusille tulijoille esimerkiksi reittejä: tämä on osoite ja navigaattori näyttää näin, mutta oikeasti sun kannattaa mennä tätä kautta.
Rauhoittelua ja ylävitosia
Kokoushuoneen iloiseen joukkoon liittyy iltavuoroon keikalle tullut seurelainen Satu Naskali.
– Kun tulin tänne ensimmäisen kerran, mut otettiin tosi lämpimästi vastaan. Täällä vastuuvuorolainen on aina puhelimen päässä tavoitettavissa. Häneltä voi kysyä mitä vaan, Naskali kertoo.
– Joo! Olin kerran ihan eksyksissä Itä-Hakkilassa ja tuli hätä. Vastuuvuorolainen rauhoitteli ja neuvoi, komppaa Julia Vähäjärvi.
Vähäjärvi vaihtoi hiljattain työpaikkaa ja ryhtyi keikkailemaan Seuressa. Nyt Vähäjärvi työskentelee Hakunilassa sairaanhoitajan sijaisuudessa.
– Huomasin, että Hakunilan kotihoidossa oli jatkuvasti paljon keikkaa tarjolla ja ajattelin, että siellä on varmaan asiat pielessä, kun tarvitaan noin paljon sijaisia, Vähäjärvi kertoo.
Hän päätti kuitenkin kokeilla, sillä työpaikka oli aivan kodin lähellä.
– Sari oli vastassa ja kaikki oli tosi selkeää ja toimivaa. Sarilla oli hirveä kiire ja puhelin soi koko ajan, mutta silti hän tuli ja auttoi, Vähäjärvi muistelee ensimmäistä keikkaansa.
Vähäjärven mukaan työporukassa jutellaan kaikesta, hyvistä ja hankalista jutuista. Ihmiset ovat ammattitaitoisia ja vastuuta jaetaan.
– Kun tein lääkehoitolupaa varten LOVe-tenttejä ja ne menivät läpi, me heiteltiin ylävitosia ja iloittiin yhdessä.
Vähäjärvi painottaa, että näillä asioilla on väliä. Sairaanhoitajalla ja lähihoitajalla on valinnanvaraa sen suhteen, mihin mennä töihin.
Hakunilan kotihoito
Hakunilan kotihoidossa hoidetaan ikäihmisiä, vammaisia ja pitkäaikaissairaita, jotka eivät arkielämässään pärjää omassa kodissaan ilman ulkopuolista apua.
Osoite: Laukkarinne 6A, 01200 Vantaa
Organisaatio: Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Kenelle: Lähihoitajille ja sairaanhoitajille. Alan opiskelijat ovat tervetulleita! Asiakaskäynnit hoidetaan autolla, joten ajokortti ja ajotaito ovat tarpeen.
Hakunilan kotihoito valittiin vuoden 2023 parhaaksi sote-alan työkohteeksi.
Vuoden paras työkohde -kampanja juhlii upeita työyhteisöjä ja hyvää johtamista – tekijöitä, jotka saavat seurelaiset viihtymään ja voimaan hyvin työssään. Vuoden paras työkohde -tunnustus on kiitos työhyvinvoinnin eteen tehdystä hyvästä työstä.