Parempia työkokemuksia Seuren kautta

Seure tarkoittaa vapautta ja varmuutta työelämääsi. Meillä voit päättää itse mitä teet, missä teet, milloin teet ja kuinka paljon.

Seuressa meille on tärkeää, että pystymme tarjoamaan kullekin juuri sellaisia tehtäviä, työkohteita ja työvuoroja, jotka hänelle itselleen sopivat. Töitä on aina riittävästi, mutta vain sovitun verran.

Keikkatyössä voit tehdä tarpeen vaatiessa enemmän – mutta myös vähemmän, kuten haluat. Myös kuukausipalkkaisiin tehtäviin pystymme tarjoamaan enemmän vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi osa-aikaista työviikkoa tai pelkkiä päivävuoroja.

Työstä maksettavat palkat kerromme tarkasti aina työpaikkailmoituksissamme. Maksamme myös aina työehtosopimuksen mukaista palkkaa – Tarkasti ja ajallaan. 

Talven aikana kerromme kampanjalla työntekijöistämme ja työnteosta Seuressa. Samalla kerromme myös 1.1.2023 aukeavista uusista tehtävistä hyvinvointialueilla.

Seuressa työskentelee jo noin 15 000 ihmistä pääkaupunkiseudulla. Työntekijämme työskentelevät hoitotyön, varhaiskasvatuksen, opetuksen, puhtaanapidon ja ruokahuollon tehtävissä, sekä monissa muissa työpaikoissa. Lue Seuren työpaikoista.

Tarjoamme keikkatöitä, määräaikaisia sekä vakituisia työsuhteita. Lue erilaisista tavoista työskennellä Seuressa.

Olemme vastuullinen työnantaja, johon voit luottaa. Lue Seuresta työnantajana.

Tilaa Seuren uutiskirje, niin saat noin kerran kuukaudessa tietoa valitsemiltasi aloilta sekä uusimmat työpaikkailmoituksemme.

Seure

Seure

Seure on kunta-alan henkilöstöosaaja. Tehtävämme on turvata asiakkaidemme henkilöstön saatavuus. Työntekijöillemme tarjoamme monipuolisia ja joustavia työmahdollisuuksia.