Nyt kehutaan pomoa

,

Hyvä johtaja saa ihmiset ja työyhteisön kukoistamaan. Hyvässä johtamisessa on kyse nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta sekä suunnan näyttämisestä. Varhaiskasvatuksessa lasten hyvinvointi rakentuu hyvinvoivan henkilöstön varaan.

– Keikkaillessa tämä paikka erottui edukseen, varhaiskasvatuksen opettaja Anneriina Tulkki kertoo työpaikastaan Matarin päiväkodista

Omien lasten ollessa pieniä Tulkki teki Seuren kautta keikkaa päiväkodeissa. Keikat vaihtuivat lopulta pidempään sijaisuuteen, jossa Tulkki työskenteli Matarin päiväkodissa parina päivänä viikossa. Kun oli aika ryhtyä työskentelemään kokoaikaisesti, Tulkki sai paikan juuri sieltä, mistä halusi – Matarista.

Matarin päiväkoti -teksti rakennuksen seinässä

Töissä ei jää koskaan yksin

Yhteisöllisyys on Matarin valtti. Ovet toisiin ryhmiin ovat auki. Kasvattajilla on vastuu siitä, että tietoisesti otetaan kontaktia toisten ryhmien lapsiin ja kasvattajiin.

– Täällä nähdään rikkautena se, että lapset tutustuvat muihinkin kuin omaan ryhmäänsä, Tulkki kertoo.

Kasvattajalle tiivis yhteisö on työpaikka, jossa ei koskaan jää yksin.

– Vaikka olin ryhmän ainoa kasvattaja, tiesin koko ajan, että naapurissa on muita. Lopulta kaverikseni ryhmään tuli Pm. Aina tarvittaessa hän auttaa lapsiryhmässä, hän tuntee kaikki perheet ja lapset, tietää jokaisen nimen.

Pm eli Piamarjut Hämäläinen on Matarin päiväkodin johtaja ja Anneriina Tulkin pomo.

Lasten ja kasvattajien hyvinvointi ratkaisee

– Se miten Pm johtaa meitä, on ihan ratkaiseva tekijä oman työssä jaksamisen kannalta, Tulkki sanoo.

Samaa mieltä on Tulkin kollega, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Johanna Reunamo. Epävarmuuden hetkellä Pm sanoo muutaman oikean sanan, ja taas mennään.

– Läsnä oleva. Semmoinen tilaa antava, tarvittaessa maadoittaja. Tunnelman luoja, Reunamo kuvailee pomoaan.

Toimivassa työyhteisössä jokainen tietää työn tavoitteet. Reunamo vakuuttaa, että Matarin päiväkodissa kenellekään ei ole epäselvää, mihin keskitytään – lapsen hyvinvointiin. Tulkki komppaa:

Varhaiskasvattajat ryhmäkuvassa

– Pm palauttaa asiat aina lapseen. Lisääkö jokin asia lapsen hyvinvointia vai ei. Pm myös ymmärtää, että kun me kasvattajat voimme hyvin, se näkyy työssämme lapsiryhmässä.

Reunamo kertoo, että Matarissa saa pysytellä perustehtävän äärellä.

– Se ei ole tähtitiedettä eikä rakettitiedettä lasten kanssa, vaan jatkuvaa nähdyksi ja kuulluksi tulemista.

Tunteet ja virheet kuuluvat elämään

Matarin päiväkodissa sekä lapset että kasvattajat nähdään ja kuullaan. Pomo ei koskaan näytä kiirettä tai mene ohi niin, ettei huomioisi. Omien tunteiden näyttäminen on sallittua, vakuuttavat Reunamo ja Tulkki. Saa olla epävarma ja heikko.

– Se ei ole mikään automaatio, Reunamo pohtii.

Työyhteisössä keskustellaan haastavistakin asioista. Virheitä saa tehdä ja niistä voi kertoa.

– Tämä on turvallinen työpaikka. Meillä on kannatteleva esimies ja välittäviä työkavereita, Reunamo sanoo.

Hyvä pomo antaa myös korjaavaa palautetta

Reunamon ja Tulkin puheista käy selväksi, että pomon ovi on oikeasti aina auki.

– Hän on hirveän luotettava. Voin luottaa hänen tukeensa. Jos on henkilökohtaisia asioita, hän tukee työssä jaksamista, Tulkki kertoo.

Reunamo täsmentää, että Pm ei ainoastaan taputtele, vaan antaa myös palautetta, josta otetaan opiksi. Sitäkin ominaisuutta hän arvostaa pomossaan.

– Pm on paras pomo, joka mulla on koskaan ollut.

Lue päiväkodin johtaja Piamarjut Hämäläisen haastattelu: Hyvää johtamista, parempia työkokemuksia

Tiesitkö, että keikkatyöntekijä voi valita työvuorot sieltä, mistä löytyy paras pomo ja parhaat työkaverit?

Tilaa uutiskirjeemme

Saat noin kerran kuukaudessa tietoa valitsemiltasi aloilta sekä uusimmat työpaikkailmoituksemme.