Kotihiiri nauttii työstään

Petra Tuncer luonnehtii itseään perhekeskeiseksi kotihiireksi. Kotihiiren kintuissa riittää vipinää. Erityisluokilla kiertävänä koulunkäynninohjaajana työskentelevän Petran mittariin kertyy viikossa 50 käveltyä kilometriä.

– Mun tavoitteena on yli 10 000 askelta joka päivä. Tykkään myös uimisesta. Saan liikkumisesta tosi paljon elämäniloa, Petra kertoo.

Petra sanoo askeleen olevan nyt kevyempi, kun 60 kiloa painosta on pudonnut matkan varrelle. Kotihiiren askel vie usein seniorikotiin, jossa Petra tapaa 84-vuotiasta isäänsä. Petran kotona asuu puoliso ja toinen 24-vuotiaista kaksosista.

Onni on hyvä työ

– Mun elämään on kuulunut työttömyyttä. Sen vuoksi arvostan tosi paljon mun työtä, koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaksi kouluttautunut Petra kertoo.

Petra kehuu työyhteisöään Taivallahden peruskoulussa. Työporukassa on hyvä huumorintaju. Aina voi kysyä ja pyytää toiselta apua. Työtehtävästä viis, kaikki ovat samalla linjalla ja samanvertaisia.

– Kukaan ei ole kauhea nipottaja. Täältä ei ole sellaista löytynyt, vaikka yleensä sellainen on joka työpaikassa, Petra nauraa.

Työkavereiden lisäksi ihanaa työssä ovat lapset.

– Tulee haleja, jopa pusuja välillä. Lapset ovat aitoja, eivätkä peittele mitään.

Heräsikö kiinnostus opetusalaa kohtaan? Katso kaikki avoimet opetusalan työpaikkamme.

Seurelaisten Ystäväkirjassa Petra Tuncer

Mistä nautit työssäsi?

Lasten kanssa olemisesta. On ihan mahtavaa tulla töihin, kun viisi lasta juoksee vastaan kädet ojossa Petraa huutaen. Se on ehkä maailman paras fiilis, kun lapsi ekan kerran kutsuu sua nimellä.

Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt?

Avioliitossani asiat menevät tosi hyvin. Molemmat tekevät töitä hyvän liiton eteen ja toiseen pystyy luottamaan. Olen onnellinen siitä, että perheessä kaikki ovat terveitä.

Lapsuuden haaveammattisi

Kioskin täti oli ihan ykkönen, ja sellaisena olenkin työskennellyt.

Mistä haaveilet nyt?

Haaveilen omasta asunnosta. Minulla ja miehelläni on yhteinen bucket list, ja oma asunto löytyy siltä. Haluaisin myös käydä Sansibarilla.

Mottosi

Ole oma itsesi. Sillä pärjää hyvin.

Salainen paheesi

Olen Netflix-koukussa. Netflixin lisäksi tykkään lukea science fiction -kirjoja. Nyt minulla on menossa Outlander-sarja. Sain kirjan syntymäpäivälahjaksi mieheltäni, ja nyt yritän lukea niin hitaasti kuin pystyn, sillä en tahtoisi tarinan vielä päättyvän.

Erityistaitosi

Minulla on hirveästi nippelitietoa. Ystävät ja sukulaiset pohtivat, mitä kaikella tuolla tiedolla tekee. Olen voittanut sillä muutaman pizzan tietovisassa!

Viimeisin mukava muisto töistä

Olemme aika sekalainen seurakunta, kun liikumme retkillä. Ratikalla kun menemme, niin meidät kyllä huomataan. Yksi leikkii Harry Potteria, toinen lentokonetta ja kolmannella on käynyt vahinko ja housut ovat märkänä. Mutta ei se mitään – kaikesta selvitään huumorilla ja vaihtovaatteilla.

Mikä on parasta Seuressa?

Hommat sujuvat tosi hyvin eikä asioihin puututa turhaan. On kiva, kun välillä soitellaan ja kysytään, miten menee. Ihan mahti työnantaja.

Kumman valitset, Petra?

Seurelaisten Ystäväkirja kertoo ihmisistä #hyvässäseuressa – elämästä, työstä ja kaikesta siltä väliltä. Tämä on Seurelaisten Ystäväkirjan toinen osa.

Lue myös nämä