Toimiva perehdytys, avuliaat työkaverit ja hyvä työilmapiiri ovat Hakunilan kotihoidon valttikortit. Apu on aina puhelinsoiton…
Vuoden parhaan työkohteen valinnalla haluamme nostaa esille upeita työyhteisöjä ja hyvää johtamista – tekijöitä, jotka…
Leppävaarassa sijaitsevalle Sellosalille vuosi 2022 oli varsin merkityksellinen, sillä pandemiasta pitkään kärsineen talon toiminta on…
Viihtyisässä puistomaisessa miljöössä Oulunkylässä sijaitseva Kustaankartanon seniorikeskus on volyymeilla tarkasteltuna yksi Seuren suurimmista asiakastyökohteista. Yhteensä…
Aivan Mellunmäen metroaseman kupeesta löytyvä on keikkailijan näkökulmasta optimaalinen työkohde – hyvien kulkuyhteyksien päässä oleva…
Lehdokin sympaattinen päiväkoti sijaitsee Tikkurilan sydämessä kerrostalojen suojaamalla puistomaisella korttelipihalla vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä…
Pitäjänmäen Reimarlasta tunnelmallisesta tiilitalosta löytyy vuoden parhaaksi ruotsinkieliseksi työkohteeksi Seuressa valittu Daghemmet Sockenstugan eli tuttavallisemmin…
Jo yli 30 vuotta toiminnassa ollut Merenkulkijan päiväkoti Espoonlahdessa on seurelaisten valinta varhaiskasvatuksen ykköstyökohteeksi. Yhteistyö…
Leppävaaran kulttuurin kehtona toimiva Sellosali on joutunut kamppailemaan pandemiarajoitusten kanssa, mutta se ei ole estänyt…
Leppävaaran kotihoidon tiimit ovat vuosien ajan saaneet seurelaisilta kiitosta kuuluen toimialansa suosituimpien työkohteiden joukkoon. Etelä-Leppävaaran…