Kun kävin kouluni 1980-luvulla, kouluissa oli yleisesti tarkkailuluokkia eli ”tarkkiksia”. Vaikka tarkkikselle sijoitettiin oppilaita hyvin moninaisin perustein, oli tarkkislaisilla pelottava tai vähintäänkin epäilyttävä maine ja jako meihin ja heihin selvä.
Oma lapseni aloitti koulunsa lähes 30 oppilaan luokassa, jossa sovelletaan inkluusiomallia. Inkluusiossa erityistä tukea tarvitsevat oppilaat opiskelevat yleisopetuksessa ja tarvittavat tukitoimet tuodaan opetukseen oppilaan mukana. Inkluusiomallin tavoite on tasa-arvoisuudessa ja osallisuudessa: jokaisella lapsella on oikeus kuulua ikäluokkansa yhteisöön. Kaikki tämä kuulostaa tietysti hienolta – 80-luvun tarkkislaisuus istuu huonosti nykypäivän koulun arvoihin.
Inkluusioon kriittisesti suhtautuvien huolena on, että kaunis idea jää pelkäksi sanahelinäksi ja sen nimissä leikataan ja säästetään. Kentältä kuulee kokemuksia siitä, että pienryhmiä vähennetään mutta erityinen tuki ei ole siirtynyt riittävästi yleisopetuksen luokkiin. Kun suuressa luokassa yhdellä on käytöshäiriö, toisella laaja-alaisia oppimisvaikeuksia ja muutaman äidinkieli jokin muu kuin suomi, on haastavaa ottaa jokaisen yksilölliset tarpeet huomioon ja turvata kaikille työrauha.
Inkluusiomalli asettaa koulunkäyntiavustajan ammattitaidolle entistä suuremmat vaatimukset
Niin pienen koululaisen vanhempana kuin kasvatusalan rekrytoinnin ammattilaisena tunnistan koulun kentän huolen. Perusopetukseen tarvitaan lisää koulunkäyntiavustajia ja inkluusiomalli asettaa koulunkäyntiavustajan osaamiselle ja ammattitaidolle entistä suuremmat vaatimukset. Vaikka lähes puolella Seuren koulunkäyntiavustajista on koulunkäynninohjaajan ammattitutkinto tai muu tehtävään pätevöittävä koulutus, hyvin moni hyppää tehtäväänsä altaan syvästä päästä ilman aikaisempaa kokemusta. Tässä asiassa olen kokemusasiantuntija: lähdin itse koulunkäyntiavustajaksi sattuman kautta, suoraan lukionpenkiltä.
Työhaastattelussa painotan jokaiselle hakijalle samaa asiaa: tehtävän vaativuutta ei voi ennakoida suoraan siitä, sijoittuuko se erityisluokkaan vai yleisopetukseen. Inkluusiomallin mukaisessa yleisopetuksen luokassa työskentely vaatii koulunkäyntiavustajalta herkkiä tuntosarvia ja suurta itseohjautuvuutta. On oltava samaan aikaan oppimisen ohjaaja, turvallisen ja yksilölliset tarpeet huomioivan oppimisympäristön varmistaja sekä rinnalla kulkeva, välittävä aikuinen. Koulunkäyntiavustajan paikka on lähellä oppilasta, siellä mihin opettajan kädet, silmät ja korvat eivät aina ennätä.
Koulunkäyntiavustaja tarvitsee tehtävässä onnistuakseen riittävän perehdytyksen, koulutusta erityisosaamiseen sekä jatkuvaa työnohjausta. Hyvä vuorovaikutus opettajan ja avustajan välillä on ensisijaisen tärkeää. Parhaimmillaan koulunkäyntiavustaja on opettajan työkuormitusta merkittävästi vähentävä ja työssäjaksamista lisäävä resurssi ja arjessa tsemppaava tasaveroinen olkapää. Koulunkäyntiavustaja mahdollistaa sen, että luokan jokainen oppilas, riippumatta arjen ja oppimisen haasteistaan, tulee nähdyksi ja kuulluksi.
