Asiakaspalvelubotti Seppo palvelee väsymättä

Seuren asiakaspalvelu vastaa päivittäin noin 700 yhteydenottoon työnhakijoilta ja työntekijöiltä. Helmikuun 2019 alusta lähtien kysymyksiin on vastannut Seure.fi:ssä myös chatbotti Seppo.

”Seppo otettiin hyvin vastaan ja sen käyttö on kasvanut tasaisesti neljän toimintakuukauden aikana,” chatbotti-projektin projektipäällikkö Riikka Lindroos-Järvitalo kertoo.

Seppo palvelee ympäri vuorokauden

Seppoa on helppo lähestyä; Se neuvoo vuorokaudenajasta riippumatta ja jaksaa vastata kysymyksiin väsymättä. Botti on myös uusi asiakaspalvelun kanava. ”Kaikki eivät halua soittaa tai selata tietoa seure.fi:stä, tai pysty soittamaan päivällä asiakaspalvelun ollessa auki. Silloin Seppo voi auttaa.”

Sepolta eniten kysytyt kysymykset koskevat esimerkiksi työnhaun ohjeita. ”Huhtikuussa kysyttiin paljon myös sairauslomiin ja palkkaukseen liittyvistä asioista,” Riikka sanoo. ”Sepolta kysyttiin useasti myös, miten työvuoron tai tapaamisen voi peruuttaa. Silloin kannattaa soittaa, sillä Sepon kautta ei voi perua työvuoroja tai tapaamisia.”

Seppo-botti oppii ja kasvaa tehtäviensä myötä. Huhtikuussa se vastasi kysymyksiin yli 140 eri aihealueelta. Yhteensä erilaisia vastauksia on yli 250. Nyt asiakaspalvelubottia kannattaa käyttää joskus hankalissakin kysymyksissä. ”Seppo on oppinut alkuvuoden aikana yhä enemmän ja haluaa palvella entistä enemmän ihmisiä.”

Top-10 suosituimmat kysymykset Seppo-botille

  1. Asiakaspalvelun yhteystiedot
  2. Ohjeet työn hakemiseen
  3. Sairausloman ilmoittaminen
  4. Avoimet työpaikat
  5. Seuren tarjoamat työmahdollisuudet ja eri työnteon tavat
  6. Miten työvuoro tai tapaaminen perutaan
  7. Miten verokortti toimitetaan Seureen
  8. Palkanmaksuaikataulu
  9. Apua käyttäjätunnusten kanssa
  10. Työsuhdeasiat

Robotiikalla parempaa asiakaspalvelua

Seppo-chatbot on osa Seuren automatisoinnin ja robotiikan kehitystyötä. Automatisoitu chat-asiakaspalvelu laajentaa avun saantia ympärivuorokautiseksi ja antaa vaihtoehtoja asiakaspalveluun. Kokemukset botista ovat olleet hyviä ja kesällä chat-asiakaspalvelu laajenee palvelemaan työnhakijoiden ja työntekijöiden lisäksi myös Seuren tilaaja-asiakkaita.