Oletko kiinnostunut työskentelemään keväällä koulunkäyntiavustajana Espoon peruskouluissa? Me Seuressa tarjoamme siihen nyt ensimmäistä kertaa mahdollisuuden työhön tutustumisen kautta!
Seuren uusi koulunkäyntiavustajan tutustuminen on suunniteltu motivoituneille hakijoille, joiden ammatillinen ura on vielä alkuvaiheessa. Tutustuminen tarjoaa väylän hakea uudelle alalle oppilastyön pariin.
Hakeaksesi koulunkäyntiavustajaksi sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta työstä, vaan tärkeintä on, että haluat tehdä merkityksellistä työtä perusopetuksen parissa.
Uuden koulunkäyntiavustajan tutustumisen lisäksi olemme avanneet hakuun myös erityiskoulunkäyntiavustajan tutustumisen Espooseen, Helsinkiin ja Vantaalle, joissa on mahdollista hakeutua peruskoulujen autismi- ja kehitysvammaopetukseen pariin.
Tutustuminen tuo varmuutta työhön aloittamiseen.
Työhön tutustuminen on hyvä keino aloittaa työnteko silloin, kun motivaatio työhön on suuri, mutta aiempaa osaamista tai alan työkokemusta ei ole. Tutustumisen kautta pääset tutustumaan käytännönläheisesti joko perusopetuksen tai autismi- ja kehitysvammaopetuksen työtehtäviin ja saat valmiudet toimia keikkatyöntekijänä.
Tutustumiset sisältävät teoriamateriaalin ja siihen perustuvan ennakkotehtävän, alkuhaastattelun, kaksi tutustumispäivää koulussa sekä loppukeskustelun.
Onnistuneesti suoritettujen tutustumispäivien jälkeen pääset työskentelemään koulunkäyntiavustajana tai erityiskoulunkäyntiavustajana pääkaupunkiseudun kouluissa. Tarjolla on runsaasti lukukauden ja -vuoden pituisia työsuhteita Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.
Koin tutustumisen ehdottoman hyödylliseksi. Se palveli kaikkia osapuolia, koska siinä sain nähdä käytännössä, mitä työssä toimiminen sisältää. Yhtä lailla siinä minua arvioiva henkilö näki sen, että sovellunko töihin alalla. -Juhani, tutustumiseen osallistunut seurelainen
Uusiin töihin eri elämäntilanteista
Työhön tutustumiseen voi hakea eri taustoilla. Hakija voi olla esimerkiksi välivuoden viettäjä, työn vaihtaja, opiskelija tai perhearjesta tai omaishoitajan tehtävästä työelämään palaaja.
Haemme positiivisia ja reippaasti tehtäviin tarttuvia henkilöitä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita työskentelemään oppilaiden parissa. Toivomme motivoituneita ja työhön sitoutuvia hakijoita, jotka ovat yli 18-vuotiaita ja joilla on tehtävän hoitamiseen riittävä suomen kielen taito.
Hae rohkeasti mukaan tutustumiseen.
Lue lisää koulunkäyntiavustajan ja erityiskoulunkäyntiavustajan työstä.
Tilaa Seuren uutiskirje, niin saat noin kerran kuukaudessa tietoa valitsemiltasi aloilta sekä uusimmat työpaikkailmoituksemme.