Lukuvuosi 2020–2021 alkaa lähiopetuksena Helsingin kaupungin suomenkielisessä esiopetuksessa, peruskouluissa ja lukioissa torstaina 13.8. Koulujen alkaessa myös pääkaupunkiseudun koulunkäyntiavustajat aloittavat työnsä.
Seure on merkittävä koulunkäyntiavustajien ja sijaisopettajien työnantaja. Seuren kautta pieniä ja isompiakin koululaisia avustaa yli 600 suomenkielistä ja lähes sata ruotsinkielistä avustajaa Helsingin, Espoon ja Vantaan kouluissa.
Seuren kautta koulunkäyntiavustajia työskentelee sekä koko lukukauden tai lukuvuoden pituisissa töissä, sekä lisäksi myös runsaasti äkillisissä työntekijätarpeissa auttavina keikkatyöntekijöinä.
Uramahdollisuuksia aloittelijasta konkariin
Seure pystyy tarjoamaan töitä uraansa aloitteleville, opiskelijoille ja alan rautaisille ammattilaisille. Koulunkäyntiavustajan työ on suosittu vaihtoehto esimerkiksi välivuotta viettävälle nuorelle.
Työmahdollisuuksia on perehdytyshakujen kautta myös heille, joilla ei ole alan koulutusta tai työkokemusta. Perehdytykseen valitaan alalle motivoituneita ja soveltuvia hakijoita, joiden kokemus ja varmuus lasten kanssa työskentelystä on saatu muuta kautta kuin päiväkotityöskentelystä. Perehdytyshaut avautuvat 14.8.2020.
Koulunkäyntiavustajan työ on kouluissa yleisopetuksen ja erityisopetuksen luokkien avustamista, mutta myös yksittäisten oppilaiden henkilökohtaisen oppimisen ja arjen tukemista.
Seuren kautta työskennellään myös erityiskoulunkäyntiavustajana ja oppilashoitajina esimerkiksi autismi- ja vammaisopetuksessa, jolloin erityisvaatimuksena saattaa olla mm. lähihoitajan koulutus, vahva kokemus kehitysvammaisten lasten parissa työskentelystä tai vaikkapa kokemusta diabeteslasten hoitamisesta.
Työntekijöille runsaasti vaihtoehtoja
Seuresta lähtee päivittäin satoja koulunkäyntiavustajia kuukausien, viikon tai päivän mittaisiin tehtäviin. Tarjonta on laaja ja työmahdollisuuksia on runsaasti, koska työntekijöitä Seurelta tilaavia kouluja on erittäin paljon.
Juuri nyt haemme työntekijöitä sekä koko lukukauden tai lukuvuoden mittaisiin tehtäviin että joustaviin keikkatöihin.
Lue opetusalan työpaikka- ja tehtäväkuvaukset.
Tilaa Seuren uutiskirje, niin saat noin kerran kuukaudessa tietoa valitsemiltasi aloilta sekä uusimmat työpaikkailmoituksemme.