Ihan järkyttävä väsymys iskenyt. Niin järkyttävä, että vaikea on todeksi uskoa. Keskittyminen on todella hakusessa eikä tehtävien teosta tahdo tulla väkisinkään mitään. Kuulostaako tutulta?
Rakastan syksyä, sen mukanaan tuomaa raikkautta, väriloistoa ja pimeyttä. Samaan aikaan ihmettelen pääni seisontavaihetta. Tuotoksia ei synny eikä ajatus kulje. Kofeiini ei auta sen enempää kuin yöunetkaan.
Olisikohan kroppa lakkoilemassa? Lakkoasiaa on kansakunnassamme liikkellä parasta aikaa. Varmasti olisi diagnoosiakin tarjolla, mikäli kehoni raahaisin oppineelle. Päätän kuitenkin olla menemättä ja kureerata itse itseäni. Pää on tyhjiö. Tyhjä. Tyhjempi. Ajatuksia ei liiku, vaikea tuottaa mitään kehitettävää, kun ei ole ajatuksia. Ei ole jaksamista. Viitsimisestä kun ei nyt ole kyse.
Nykyisin pitää olla itseoppinut, itseohjautuva, itsetietoinen, itse, itse ja itse.
Halusin kirjoittaa blogikirjoituksen jaksamisesta, äärirajoille menemisestä ja oman kehon kuuntelemisesta; Kun paukut on käytetty, mitä sitten? Kun tuntuu, että ei ole enää mitään annettavaa, mitäs sen jälkeen? Kun on vain halu käpertyä ja nukkua Ruususen unta, 100 vuotta, niin mitäs sitten?
Nykyisin pitää olla itseoppinut, itseohjautuva, itsetietoinen, itse, itse ja itse… Kaikki tämä että ymmärtäisi pysyä elintoimintoineen pystyasennossa, yhteiskuntaamme rakentamassa ja veroja maksaen. Mutta kun jaksu on loppu. Mitäs sitten?
Oma vastuu tekemisistään on toki meillä jokaisella, mutta kuitenkin mietin työelämää ja esimiehen roolia. Miten esimiehenä tai kollegana voisi tukea toisen työhyvinvointia, motivaatiota ja jaksamista? Syntyykö koulutuksella hyvää ihmistuntijaa?
Päivän lööpit huuteloo leikkauksista, työvoiman vähentämisestä, yhdistymisistä, tuottamisesta jne. Nyt peräänkuulutan kuitenkin pitkässä juoksussa ymmärrystä ihmisen työtaakan suhteen.
Digitalisoituminen tulee, ja ymmärtääkseni sitä on tarkoitus hyödyntää työkaluna. Mutta, koska elämme keskellä muutosta suhteessa omaan lapsuuteen ja sen koulumaailmaan, on myös huomioitava kaikki lapsuuden jälkeinen uuden oppimisen vaatimus ja mitä se pitää sisällään.
Olkaamme ihmisiä toisillemme, välitetään, uskalletaan ja toimitaan.
On siis vähintäänkin kohtuullista antaa työntekijöille aikaa sopeutumiseen, oppimiseen ja sisäistämiseen. Olemme uuden ja vanhan äärellä, jolloin meidän ikäpolvemme on valittava Uusi, jotta meillä olisi mahdollisuus kehittyä ja myös pysyä kehityksen harjalla. On oltava valmiuksia ottaa muutokset vastaan, on pystyttävä omaksumaan, sisäistämään ja oppimaan hurjalla vauhdilla. Kaikki eivät tähän kykene. Toiset palavat rajummin kuin toiset.
Kaiken muutoksen keskellä työhyvinvoinnin tärkeys korostuu ja työntekijöiden jaksamisesta puhutaan. Nyt olisi kuitenkin strategisen työn aika.
Kukaan meistä ei ole digitalisaation tuotetta, vaan uuden digitaalisen maailman työntekijät ovat uudestisyntyneitä vanhan maailman työläisiä. Siis heitä, jotka selvisivät haasteesta, itse tai tuettuna. Toivon että kukaan ei pala loppuun, vaan ajan kanssa opimme uutta ja sopeudumme.
Tilaa Seuren uutiskirje, niin saat noin kerran kuukaudessa tietoa valitsemiltasi aloilta sekä uusimmat työpaikkailmoituksemme.
